Mauri Lahti: Lepolaa koskeva esitykseni kirjattiin väärin Soiten pöytäkirjaan

Kokkola
Soiten toimitusjohtaja Minna Korkiakoski-Västi ja hallituksen puheenjohtaja Veikko Laitila kertovat säästöohjelmasta.
Soiten toimitusjohtaja Minna Korkiakoski-Västi ja hallituksen puheenjohtaja Veikko Laitila kertoivat säästöohjelmasta medialle ja henkilökunnalle tiistaina. Ari Vihanta / Yle

Soiten säästöpäätösten ympärillä kuohuu edelleen.

Soiten hallituksen jäsen Mauri Lahti (sd.) kokee, että hänen muutosesityksensä on kirjattu pöytäkirjaan väärin. Hän aikoo tehdä asiasta oikaisupyynnön.

Kyse on Lepolan vanhainkodin toiminnan yksityistämisestä. Lahti kokee, että hänen hyväksytty esityksenä Kannuksen, Tunkkarin ja Lepolan vuodepaikkojen säilyttämisestä entisellään estäisi Lepolan yksityistämisen.

Hallituksen puheenjohtajan Veikko Laitilan (kesk..) mukaan asiassa ei ole tehty virhettä. Laitila muistuttaa myös, että Lahden kokouksessa tekemät muutosesitykset annettiin kokouksessa kirjallisesti ja ne heijastettiin seinälle.

Ennen vuodepaikkojen säilyttämistä koskenutta äänestystä Lepolan yksityistämisestä järjestettiin kokouksessa myös erillinen äänestys. Siinä Lahden esitys, jonka mukaan Lepolan tehostettu palveluasuminen säilyisi Soiten omana työnä, kaatui äänin 6–5.

Lahden esitys vuodepaikkojen säilyttämisestä voitti hallituksen esityksen paikkamäärän supistamisesta sekin äänin 6–5.