1. yle.fi
  2. Uutiset

Poliisi ampui koiran Lahdessa kerrostalon pihalla – omistaja: Haluan vain tietää mitä tein väärin

Poliisin mukaan ampuminen oli äärimmäinen keino taltuttaa koira, josta oli vaaraa sivullisille.

koira
Koira nukkuu.
Dobby-koira nukkumassa omistajansa kuvaamana.

Poliisi ampui karkuteillä olleen koiran Lahdessa Pirttiharjun kaupunginosassa myöhään lauantai-iltana. Ulkopuoliset olivat hälyttäneet paikalle poliisipartion, kun karkuteillä ollut koira oli näykkinyt useaa ohikulkijaa.

Koiran omistaja oli paikalla ja yritti saada arkaa ja pelokasta koiraa kiinni siinä kuitenkaan onnistumatta.

– Poliisi antoi kyllä ihan tarpeeksi aikaa yrittää ottaa koira kiinni, vastaa puhelimitse tavoitettu koiran omistaja.

Hän haluaa pysyä nimettömänä suojellakseen omaa yksityisyyttään. Omistaja korostaa, että hän ei ole vihainen poliisille tai hae tapahtumalle syyllistä.

Tapahtuma on saanut paljon julkisuutta sosiaalisessa mediassa, jossa on kritisoitu poliisin toimintaa.

Poliisin mukaan omistaja ei saanut koiraa hallintaansa

Hämeen poliisi tiedotti asiasta perjantaina. Sen mukaan sekä partio että omistaja yrittivät puolentoista tunnin ajan saada koiraa kiinni.

Poliisin mukaan koira oli purrut kahta sivullista ihmistä. Heistä toinen oli viety sairaalaan saamaan hoitoa puremaan.

Komisario Ari Turunen Hämeen poliisista:

– Tilanne oli kärjistynyt sellaiseen pisteeseen, että koiraa oli useamman henkilön voimin ja pidemmän aikaa yritetty saada kiinni siinä onnistumatta, ja yritetty rauhoittaa tilanne näin. Ja sitten jossakin vaiheessa koira oli hyökännyt poliisia päin ja poliisi oli joutunut turvautumaan aseeseen.

Poliisi oli useaan otteeseen kertonut omistajalle, että koira joudutaan lopettamaan, jos sitä ei saada kiinni.

Poliisit olivat saaneet esimieheltään luvan koiran lopettamiseen, jos koira on vaaraksi.

Poliisi on tehnyt rikosilmoituksen koiranomistajasta. Rikosnimikkeenä on koiran vartiomatta jättäminen. Yleisen järjestyslain mukaan koiranomistajalla on velvoite huolehtia koirasta ja pitää se kytkettynä taajamassa.

Omistaja: koira näykkäisi, ei purrut

Omistajan mukaan koira oli kiltti, mutta kovin arka. Nainen yritti saada paikalle tulleita poliiseja siirtymään kauemmaksi, jotta koira olisi rauhoittunut ja antanut ottaa itsensä kiinni.

Koira oli omistajan mukaan näykkäissyt, ei purrut, karkureissunsa aikana neljää ohikulkijaa.

– Olen jo yhden heistä kanssa keskustellut, ja hänellä ei ole mitään vaateita. Aion mennä henkilökohtaisesti puhumaan kaikkien kanssa, sillä tiedän heidät. Nyt vielä en pysty, koska pelkään romahtavani, kun asiasta puhutaan.

Koiraa oli yritetty houkutella herkkupaloilla useamman ihmisen toimesta, mutta stressaantunut eläin ei ollut rauhoittunut tarpeeksi.

Poliisi päätyi lopettamaan koiran ampumalla. Paikalla ei tuolloin ollut enää sivullisia, vain koiran omistaja.

– En muista siitä hetkestä oikein mitään. Kaikki on sumussa.

Poliisi: ampuminen aina viimeinen keino

Koiransa menettänyt nainen toivoisi poliisilta tietoa, miten välttää vastaavanlaiset tilanteet jatkossa.

– Miten minun olisi pitänyt toimia? Miten jatkossa muut koiranomistajat toimivat, ettei näin enää koskaan tapahtuisi.

Poliisi korostaa, että lemmikin ampuminen on aina viimeinen ja äärimmäinen toimenpide.

– Tämä on aina tapauskohtaista, ja riippuu eläimestä. Aina yritetään ensin lievempiä keinoja. Normaalitilanteessa emme koskaan ammu vapaana juoksentelevia koiria. Toki jos koira aiheuttaa vaaraa tai tilanne on nopea, poliisi käyttää tarvittavia keinoja koiran kiinni saamiseksi tai tilanteen lopettamiseksi.

Juttua päivitetty 10.5.2019 klo 13.41 komisario Ari Turusen kommenteilla.

Klo 15.40 lisätty tieto koiranomistajaa koskevasta rikosilmoituksesta.

Lue seuraavaksi