Innostus hyötykasvien viljelyyn tyhjentää puutarhamyymälöiden hyllyjä

Syötävien viljelykasvien myynti lisääntyy jatkuvasti. Erityisesti nuoret aikuiset ovat innostuneet kaupunkiviljelystä.

Hyötykasvit
Hyötykasveja ruukussa puutarhamyymälässä.
Jaana Polamo / Yle

Hyötykasvien viljely on viime vuosina lisääntynyt tuntuvasti. Puutarhaliiton mukaan muun muassa lähi- ja kasvisruokainnostus ovat lisänneet syötävien viljelykasvien kysyntää puutarhamyymälöissä.

Erityisesti nuoret aikuiset ovat hurahtaneet kaupunkiviljelyynkin hyvin soveltuvista yrteistä ja muista hyötykasveista. Yrttejä ja muita ruukussa kasvatettavia hyötykasveja käytetään myös koristekasveina.

Joka vuosi markkinoille tuodaan uusia hyötykasveja. Tämän kevään uutuksia puutarhoissa ovat muun muassa: kiinansipuli, sieniyrtti, wasapi, inkivääri ja lippia.

25 vuotta alalla ollut puutarhuri Maria Kokko Kokon puutarhasta Äänekoskelta kertoo myös heillä hyötykasvien myynnin vilkastuneen erittäin paljon viime vuosina. Hänen mukaansa syynä innostukseen on itsekasvattamisen ilo, ekologisuus ja maku.

– Tuoreen kurkun ja tomaatin maku on ihan eri, kun saa kasvikset suoraan pensaasta noukkia ja heti syödä verrattuna kaupasta ostettuun. Kasvun ihmeen seuraaminen on myös hyvin palkitseva tunne.