Siikalatvan päättäjät eivät tienneet, että kunnan sote-palveluita hoidettiin lainvaistaisesti: "Onneksi asia tuli ilmi eikä menty tämän pidemmälle"

Kysyimme Siikalatvan kunnanvaltuutetuilta ja kunnan asukkailta, mitä he ajattelevat avin päätöksestä ottaa kunnan sote-palvelut tarkkailuun.

Siikalatva
Oulun yliopistollisen sairaalan avo-osasto.
Siikalatvan kunta on maksanut Mehiläiselle sote-palveluiden tuottamisesta.Jaakko Mäntymaa / Yle

Siikalatvan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kaisa Louet-Similälle (kesk.) tuli yllätyksenä, että kunnassa on toimittu lainvastaisesti.

– Kenellekään ei ole syytä missään nimessä tehdä asioita väärin, koska sote-palvelut ovat arvokkaita asioita. Ihmisiähän varten palveluja tuotetaan, Louet-Similä jatkaa.

Yle kertoi eilen, että Pohjois-Pohjanmaalla Siikalatvan kunta on siirtänyt lainvastaisesti yksityiselle terveysalan yritykselle tehtäviä, jotka kuuluvat kunnan vastuulle.

Kunnissa erilaisista erityishuollon päätöksistä ovat vastuussa viranhaltijat, kuten sosiaalityöntekijät. Siikalatvalla päätöksiä ovat kuitenkin valmistelleet ja esitelleet Mehiläisen työntekijät.

Mehiläinen on myös tehnyt sopimuksia omaishoitajien kanssa, vaikka sopimukset pitäisi solmia omaishoitajien ja kunnan välillä.

Pohjois-Suomen avi on ottanut Siikalatvan koko sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisen ja valvonnan tarkkailuunsa. Kyseessä on ensimmäinen kerta Suomessa, kun avi ottaa yksittäisen kunnan koko sote-palvelut valvontaansa.

Tietämättömyyttä ja resurssipulaa?

Myös kunnanvaltuutettu Seppo Kallio (vas.) kertoo, että kunnan lainvaistainen toiminta tuli hänelle täytenä yllätyksenä.

– Kunnanjohtokaan ei ole osannut ajatella, että mennään lain väärälle puolelle. Onneksi asia tuli ilmi eikä menty tämän pidemmälle.

Kunnanvaltuutettu Asko Alasalmi (sdp.) uskoo, että näin on käynyt tietämättömyyden vuoksi.

– Kokonaisulkoistuksia ei ole hirveän paljoa Suomessa tehty. Ei ole ehkä tiedetty, mitkä asiat Mehiläinen voi hoitaa ja mitkä vaativat kunnalta viranhaltijapäätöksiä. Kunnalla on ollut myös resurssipula, mikä on voinut vaikuttaa. Sitä asiaa on korjattu, Alasalmi sanoo.

Avi on antanut toistakymmentä kuntaa tai Mehiläistä koskevaa päätöstä, joissa on kehotettu korjaamaan havaitut epäkohdat. Seppo Kallion mukaan avin ratkaisu ottaa sote-palvelut haltuunsa tuli silti yllätyksenä, sillä epäkohtiin on reagoitu, esimerkiksi palkkaamalla lisää sosiaali- ja terveysalan työntekijöitä.

– Emme selvästi ole reagoineet tarpeeksi. Näin jälkiviisaana voi sanoa, että asiaa olisi pitänyt hoitaa ponnekkaammin ja ottaa lain tulkinta mukaan. Laki on laki ja sitä on noudatettava, Kallio sanoo.

Lääkärin vastaaotto terveyskeskuksessa.
Avin mukaan Mehiläisen työntekijät ovat hoitaneet julkisen vallan käyttöön kuuluvia tehtäviä.Derrick Frilund / Yle

Asko Alasalmi ei ole yllättynyt siitä, että avi otti kunnan sote-palvelut tarkkailuun.

– Sen tarkoitus on tarkkailla ja valvoa, että asiat hoituu, Alasalmi sanoo.

– Varmaan moni muukin kunta joutuu katsomaan omia toimintojaan tarkemmalla syynillä, kunnanvaltuutettu Seppo Kallio sanoo

Avin mukaan Siikalatvan viranhaltijoiden päätökset vaikuttavat Mehiläisen etuihin. Päätösten riippumattomuus voi vaarantua, jos niitä valmistelevat Mehiläisen työntekijät. Mehiläinen on siis voinut hyötyä siitä, että sen edustajat ovat valmistelleet Siikalatvan virkamiehille kuuluvia päätöksiä.

Kallio ei ole tietoinen, että niin olisi päässyt käymään.

– Mehiläinen on iso toimija. Jos hyötyä on jostain tullut, niin mielestäni se on ollut varsin pieni. Ja onko henkilöllä, joka näin olisi mahdollisesti tehnyt, ollut tarkoituksen hakuisuutta siinä?

Kallio kuitenkin tiedostaa sen, että usein henkilöstö on työnantajan puolella.

– Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.

"Nyt ei ole onnistuttu ihan kaikessa"

Siikalatvan kunta päätti ulkoistaa sote-palvelunsa terveysjätti Mehiläiselle vuonna 2017, sillä kunnan talous oli kuralla.

Vaikka kunta ulkoistaisi sote-palvelunsa, se ei voi sanoutua irti kaikista sote-asioista. Ulkoistuksen jälkeenkin kunta on vastuussa siitä, että palvelut myös järjestetään asianmukaisesti.

Kunnan sosiaali- ja terveydenhuollossa on paljastunut monia muitakin vakavia ja pitkäaikaisia puutteita. Niitä on tullut ilmi sen jälkeen, kun kunta ulkoisti sote-palvelunsa terveysjätti Mehiläiselle vuonna 2017.

Välillä asiat luistaa hyvin, välillä takkuaa pahastikin.

Paavo Alasalmi

Siikalatvan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kaisa Louet-Similän mukaan avi tulee nähdä kumppanina, ei taisteluparina. Hän toivoo, ettei kunnan sote-palveuissa olisi jatkossa yhtään epäkohtaa.

– Kyllä heillä avissa on asiantuntemus. Jos he näkevät, että joku asia menee väärin, niin silloin se menee. Tietenkin aina halutaan onnistua mahdollisimman hyvin, mutta nyt ei ole onnistuttu ihan kaikessa. Se on harmi.

Hän toivoo, että tiivis yhteistyö avin kanssa jatkuu. Louet-Similän mielestä avi voisi käydä useamminkin kunnissa.

– Se on vähän mennyt niin, että alussa myönnetään luvat, jonka jälkeen on hiljaisempaa. Jos epäkohtia ilmenee, niin tullaan paikalle. Tykkäisin, että valvonta jatkuisi koko ajan ja keskustelua olisi puolin ja toisin.

Myös kuntalaiset ihmeissään

Kunnanvaltuutettu Seppo Kallio (vas.) ei ole kuullut, että kuntalaiset olisivat kärsineet tai kokeneet vahinkoa sote-palveluiden ongelmien vuoksi.

Kysyimme myös kuntalaisten mielipiteitä asiasta.

Pulkkilalaisella Paavo Alasalmella on ristiriitaisia kokemuksia Siikalatvan kunnan ja Mehiläisen yhteistyöstä.

– Välillä asiat luistaa hyvin, välillä takkuaa pahastikin.

Alasalmea huolestuttaa, että Mehiläinen on hoitanut kunnan vastuulle kuuluvia tehtäviä.

– Ei se hyvältä kuullosta. Hyvä kuitenkin, että asiaa valvotaan. Bisnes on bisnestä, mutta ei se oikein terveydenhuollolta kuullosta.

Ihmisiähän varten palveluja tuotetaan.

Kaisa Louet-Similä

Myös piippolalaisella Hilkka Alholla on sekä hyviä että huonoja kokemuksia kunnan ja Mehiläisen välisestä yhteistyöstä. Hän kävi vasta terveydenhoitajan vastaanotolla.

– Hoitaja teki minulle muutaman testin, se meni ihan mukavasti. Muuten kylläkin lääkärit vaihtuu ja toiminta on vähän sellaista epämääräistä.

Alhola on hieman kummissaan siitä, että Mehiläiselle on siirtynyt kunnan tehtäviä.

– Mutta hyvä, että edes jotain tarkkaillaan.

Pulkkilalainen Kaarina Forsström on ollut erittäin tyytyväinen Siikalatvan kunnan terveydenhuoltoon. Hänen mukaan etenkin hammashoito on pelannut hyvin ja lääkäriin on päässyt, kun tarve on vaatinut.

Forsström oli itse aikanaan mukana kunnanhallituksessa, kun Siikalatvan kunnan sote-palveluiden ulkoistamisesta päätettiin.

– Aivan oudolta kuulostaa, että Mehiläinen lähtee ohjailemaan asioita. Tämä oli minulle uutta. Palveluissa en kuitenkaan ole tällaista havainnut.

Mitä ajatuksia uutinen herättää? Keskustele aiheesta kello 22:00 saakka.

Muokkaus 10.5. klo 18:52: Juttuun tarkennettu, että Pohjois-Suomen avi on ottanut Siikalatvan koko sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisen ja valvonnan tarkkailuunsa.

Lue myös:

Suomessa otettu ensimmäistä kertaa kunnan koko sote-palvelut valvontaan – valitusten kierre alkoi yhteistyöstä Mehiläisen kanssa