Eurooppalaiset verkkokaupat aiempaa paremmin suomalaisten ulottuvilla – nämä uudistukset puskettiin EU:ssa eteenpäin tällä kaudella

Euroopan unioni
euroopan union lippu liehuu
Eurooppalaiset verkkokaupat ovat aiempaa paremmin suomalaisten ulottuvilla.Stephanie Lecoqo / EPA

Brysselissä on kuulosteltu varsinkin Britanniasta kuulunutta jankkausta siitä, että Euroopan unioni ei tee mitään kansalaistensa hyväksi. Uudistukset ovat usein jättimäisiä, ja niiden vaikutusten paikantaminen vaikeaa.

Kuluneen viisivuotiskauden aikana komissio näyttää lähteneen vastahyökkäykseen, ja myös viestinyt uudistuksista näkyvästi. Kauden loppumetreillä on helppo listata uudistuksia, jotka vaikuttavat kuluttajien elämään ympäri Eurooppaa.

Puhelut samanhintaisia koko EU:ssa

Nettiä on voinut käyttää toisessa EU-maassa jo pari vuotta samalla hinnalla kuin Suomessa, eikä lisämaksua ole saanut periä myöskään puheluista tai tekstiviesteistä kotimaisten liittymien välillä.

Mies kännykkä korvallaan bussissa.
AOP

Etu on tarkoitettu matkailuun. Pysyvästi Euroopassa asuva joutuu maksamaan verkkovierailumaksuja, mutta niitäkin on kohtuullistettu.

Netin käytölle on asetettu kohtuusrajat, jotka riippuvat liittymän tyypistä. Jos omaan puhelinpakettiin kuuluu kotimaassa rajoittamaton datan käyttö, pitää operaattorin tarjota myös toisessa EU-maassa asiakkaalleen suuri määrä dataa. Sääntöjen mukaan teleoperaattorin on ilmoitettava selkeästi, jos sallitun datan määrä on ylittymässä.

Soitot ulkomaisiin numeroihin pysyvät kalliimpina. Soitto suomalaisliittymällä ranskalaiseen maksaa siis yhä kotimaan puheluita enemmän.

Eurooppalaiset nettikaupat paremmin saatavilla

Sama hotelli, mutta verkkopalvelu tarjoaa suomalaiselle ja espanjalaiselle kuluttajalle eri hinnat.

Saako verkkokauppa hinnoitella majapaikan tai autonvuokrauksen sen perusteella, mikä on kuluttajan kotimaan ostovoima? Ainakaan periaatteessa ei saisi, koska EU on kieltänyt niin sanotun geoblokkauksen eli asiakkaan syrjinnän asuinpaikan mukaan.

Lainsäädäntö on tullut vastikään voimaan ja vaikutukset jäävät vielä nähtäviksi.

Nettiostosten pakkaus
Tukes

Suomalaiskuluttajan ulottuvissa on joka tapauksessa laajempi joukko verkkokauppoja. Eurooppalainen verkkokauppa ei saa keskeyttää ostosta esimerkiksi sen takia, että ostajalla on suomalainen visa-kortti.

Johtava asiantuntija Hertta Hartikainen Euroopan kuluttajakeskuksesta kertoo, että palvelu saa ohjata kävijän toiselle sivustolle vain, jos kuluttaja antaa siihen luvan.

Tuotteiden hinnoittelua uusi lainsäädäntö ei hänen mukaansa vielä yhdenmukaista.

– Mitään velvoitetta siitä, että tuote pitää myydä kaikille samaan hintaan, ei ole.

Oikeus siivota Googlen hakutulokset

Tietosuoja-asetus on parantanut mahdollisuutta saada itseä koskevat tiedot paremmin omiin hyppysiin, kuten uudistusta on EU:ssa markkinoitu.

Keskeisiä vaikutuksia on ollut kolme. Yritykseltä tai organisaatiolta voi pyytää pääsyä itseä koskeviin tietoihin, joita ne ovat keränneet. Toisaalta, jos hakukone löytää nimelläsi virheellisiä tai epäolennaisia tietoja, voit pyytää esimerkiksi Googlea poistamaan ne.

Verkkosivustojen on pyydettävä lupa evästeiden käyttämiseen.

Lisäksi, jos tietosi vuotavat nettiin tai joku pääsee katselemaan niitä luvattomasti, rekisterinpitäjän on ilmoitettava siitä.

Netflix ja Areena kulkevat lomilla mukana

Verkon suoratoistopalveluita voi katsella Euroopan lomilla kuin olisi kotona. EU:n alueella astui viime vuonna voimaan siirrettävyysasetus, jonka myötä esimerkiksi Netflixin ja Yle Areenan sisällöt kulkevat matkailijan mukana samansisältöisinä kuin ne ovat nähtävissä Suomessa.

Aiemmin sisällöissä on saattanut olla rajoituksia muualle matkustettaessa.

Maksuttomia verkkosisältöpalveluita uudistus ei välttämättä koske, sillä ilmaispalvelut voivat valita, lähtevätkö siihen mukaan. Yle Areenan ohjelmat ovat kokonaisuudessaan nähtävissä ja kuultavissa niille, joiden kotipaikaksi on varmistettu Suomi Yle Tunnuksen luonnin yhteydessä.

Palveluiden sisämarkkinat avautuvat vähitellen.

Areena
Johanna Kannasmaa / Yle

EU:n 28 jäsenmaata ovat yhteinen talousmarkkina, jossa kauppa käydään ilman tulleja. Maat ovat sopineet yhteisestä lainsäädännöstä, jotta tuotteiden turvallisuus ja vaatimukset ovat yhteneväiset ja kauppa sujuu mahdollisimman kitkatta.

Viime vuosina katse on käännetty yhä enemmän palveluiden vapaaseen liikkumiseen ja juuri digitaalisiin sisämarkkinoihin.

Kaudella säädettiin edellä lueteltujen lisäksi muun muassa postilähetysten ehdoista. Kuluttajan pitää pystyä helposti vertailemaan postilähetysten hintoja muihin EU-maihin. Kilpailun toivotaan laskevan hintoja ja tuovan kuluttajille parempia mahdollisuuksia nettiostoksiin.

Esteitä on kuitenkin yhä paljon, minkä takia työtä jää seuraavallekin komissiolle.