IS: Ilkka Kanerva ja Elina Kiikko naimisiin – pari vihittiin tänään Turussa

Kanerva ja Kiikko ovat olleet yhdessä 20 vuotta.

Ilkka Kanerva
Ilkka Kanerva ja Elina Kiikko.
Ilkka Kanerva ja Elina Kiikko.Tiina Jutila / Yle

Kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) on solminut avioliiton pitkäaikaisen kumppaninsa Elina Kiikon kanssa lauantaina, kertoo Ilta-Sanomat (siirryt toiseen palveluun). Häissä oli Kanervan mukaan läsnä lähisukulaiset ja ystävät.

Kanerva ja Kiikko ovat olleet yhdessä 20 vuotta. Ilta-Sanomille Kanerva kertoi, että ajatus avioliitosta alkoi itää vahvasti hänen mielessään entisen kansanedustajan ja ex-kollegan Eero Heinäluoman (SDP) häissä marraskuussa.

– Olemme olleet yhdessä tuon ajan joten nyt oli siis sopiva aika solmia liitto, Ilkka Kanerva kommentoi Ilta Sanomille.

Iltalehti (siirryt toiseen palveluun)puolestaan kirjoittaa Elina Kiikon, nykyisin Kanervan, julkistaneen uutisen Facebookissaan.

Ilkka Kanerva on ollut kansanedustaja vuodesta 1975, ja kansanedustajapäivinä laskettuna hän on pisimpään eduskunnassa istunut poliitikko. Hän on toiminut myös muun muassa ulko-, työ- ja liikenneministerinä sekä eduskunnan toisena varapuhemiehenä.

Lähteet: STT