Hyppää sisältöön

Viisi kiinnostavaa juttua sunnuntai-iltaan: Nuori mies ei saanut myydä jäätelöä, kirurgin ura oli loppua virheeseen ja keinot ilmastopäästöjen vähentämiseen

Luitko jo nämä? Kokosimme sinulle viikon parhaita juttuja, jotka saatoit arjen kiireessä ohittaa.

Hintakilpailua, käräjiä, ilmiantoja. Kuopion tori on paikka, jossa jäätelöä ei pääse myymään kuka tahansa.

Henkilöliikenteen vähentäminen on raportin mainitsema keskeinen keino vähentää ilmastopäästöjä. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Suomalaisten ilmastopäästöjä pitää vähentää jopa neljännekseen noin kymmenessä vuodessa, esittää Sitra. Sen mukaan suomalaisilla on mahdollisuuksia vähentää päästöjä nopeasti. Sitran mukaan keinoina tähän on esimerkiksi luopuminen punaisesta lihasta ja vapaa-ajalla tapahtuva auton käytön merkittävä vähentäminen.

Sally Järvelä on nyt, 10 vuotta myöhemmin, yksi Tampereen yliopistollisen sairaalan (Tays) toimialajohtajista. Kuva: Marjut Suomi / Yle

Sally Järvelän mukaan hoitovirheen tekijästä tulee liian usein virheen toinen uhri. Jos asiaan ei heti tartuta ja ihminen jää yksin raskaiden ajatusten kanssa, seuraukset voivat olla vakavat.

Petri Vuomajoki istuu keittiönpöydän ääressä. Kuva: Timo Nykyri / Yle

Rovaniemeläisellä Petri Vuomajoella, 33, on tatuoituna kumpaankin käsivarteen 16 sanaa. Kädestä löytyy sana vaatteet. Se muistuttaa siitä, että pakkasella on syytä pukeutua lämpimästi, eikä lähteä ulos ilman takkia, minkä mies on joskus tehnyt.

Intialainen yksityisetsivä Troy Chakraborty Kolkatasta. Kuva: Jenny Matikainen / Yle

Intiassa maailman suurin nuoriso etsii kunnon töitä ja kestävää avioliittoa. Mutta pystyykö maa tarjoamaan nuorilleen tulevaisuuden?

.
.