Kuopioon perustettiin liito-oravien suojelualue

Kuuden hehtaarin suuruinen alue sijaitsee Maaningalla ja rajoittuu Suuri-Heranen-järveen.

Kuopio
Liito-orava
Yle

Kuopioon on perustettu liito-oravien suojelualue. Pohjois-Savon ELY-keskus ja kestävään metsätalouteen erikoistunut Tornator Oyj ovat sopineet yhtiön omistaman alueen suojelusta osana valtakunnallista METSO-ohjelmaa (siirryt toiseen palveluun) ja Liito-orava Life -hanketta (siirryt toiseen palveluun).

Suojelualueen perustamisella edistetään metsäluonnon monimuotoisuuden säilymistä ja samalla turvataan elinvoimainen liito-oravaesiintymä. Noin kuuden hehtaarin suuruinen alue sijaitsee Maaningalla ja rajoittuu Suuri-Heranen-järveen.

Kartta rauhoitetun liito-oravametsän sijainnista Kuopiossa.
Kartta rauhoitetun liito-oravametsän sijainnista Kuopiossa.Pohjois-Savon ELY-keskus

Metsä on Pohjois-Savon ELY-keskuksen luonnonsuojelun ylitarkastajan Anne Grönlundin mukaan hyvää liito-orava-aluetta.

– Sen puusto on vanhaa, eri-ikäisrakenteista ja paikoin hyvin järeää kuusikkoa, jossa kasvaa sekapuuna haapaa, koivua ja leppää. Suojelualueen arvoa nostaa sen läpi luonnontilaisena virtaava puro, joka laskee Suuri-Heraseen, Grönlund kertoo ELY-keskuksen tiedotteessa.

Kuopiossa myös kartoitetaan parhaillaan liito-oravaesiintymiä.