Kirjailija tahraa maailmalla Suomi-kuvaa: “He kysyvät kauhuissaan, että onhan tämä fiktiota, ettehän te voi kohdella vanhuksia näin?”

Minna Lindgren kuvaa kirjoissaan suomalaista vanhustenhuoltoa realistisesti, mutta huumorilla.

Minna Lindgren
Kirjailija Minna Lindgren ihmettelee, miksi suomalaisen elämässä vain työ on arvokasta
Kirjailija Minna Lindgren ihmettelee, miksi suomalaisen elämässä vain työ on arvokasta

Kirjailija ja toimittaja Minna Lindgren tunnetaan erityisesti vanhusten palvelutalon elämästä kertovasta Ehtoolehto-kirjasarjasta.

Sarja on käännetty useille kielille: Etelä-Euroopassa kirjoja markkinoidaan huumorilla, Briteissä kevytdekkareina ja Ruotsissa hyvänmielen kirjallisuutena.

Kansainvälisestä menestyksestä huolimatta Lindgren ei odota Pro Finlandia -mitalia tai muutakaan tunnustusta suomalaisuuden mainostamisesta maailmalla.

Päinvastoin, hän joutuu aika usein pudottamaan innokkaimmat Suomi-fanit maan pinnalle.

– Suomella on valtavan hyvä maine. Meistä tiedetään Perussa ja Intiassa asti Pisa-tulokset, pohjoismainen hyvinvointi ja se, että olemme maailman onnellisin kansa.

Sitten tulee Lindgren, joka kirjoittaa suomalaisista vanhusten palvelutaloista realistisia kuvauksia.

– He kysyvät kauhuissaan, että onhan tämä fiktiota, ettehän te voi kohdella vanhuksia näin? On pakko sanoa, että minulla ei ole mielikuvitusta, tunnusti Lindgren Puoli seitsemän -ohjelmassa.

Kirjat ovat fiktiota, mutta pahimmat jutut ovat aina totta

Minna Lindgrenin kirjailijanura sai alkusysäyksen kymmenen vuotta sitten, kun hän kirjoitti isänsä hoivakotikokemuksista ja kuolemasta Bonnier-palkitun (siirryt toiseen palveluun) lehtijutun.

Sitä seurasi useita muita juttuja vanhustenhoidosta ja sen puutteista – siis kauan ennen viime talven kohua hoivakodeista.

Työ kävi kuitenkin raskaaksi ja Lindgren vaihtoi journalismin fiktioon.

– Romaani on vapauttava muoto, koska siinä ei tarvitse vaatia oikeita ihmisiä juttuihin kertomaan omista asioistaan. Silti kirjoissani rankimmat jutut ovat aina totta.

Lindgrenin uusimmassa kirjassa Kaukorakkaus tällainen tosiasia on se, että päähenkilö saa porttikiellon hoivakotiin, jossa hänen dementoitunut vaimonsa asuu. Syynä on se, että hän käy siellä liian usein ja “häiritsee henkilökuntaa”.

Tällaisia tapauksia Lindgren tietää oikeasta elämästä useita.

Ehkä siksi kirjailija kokee, että vanhustenhoidon tilaa ei voi Suomessa enää vakavissaan katsoa. Aika on otollista satiirille.

– Jos mietimme miltä tämä kaikki näyttää sellaisen ihmisen silmissä, joka on elänyt vaikka 95 vuotta, niin jo rupeaa olemaan vähän koomista. Minulle on hirveän tärkeää, että ne jotka tietävät millaista hoivakodeissa on, tulevat sanomaan, että kirjoissani on ihan sellaista kuin meillä.

"Kuoleman jälkeistä aikaa ei ole"

Minna Lindgren on on aina ollut viehtynyt vanhuksista. Hänen mielestään huoneeseen tulee aina väistämättä karismaa, kun sinne astuu yli 90-vuotias ihminen.

– En ole koskaan tavannut aidosti vanhaa ihmistä, jolla ei olisi huumorintajua. Uteliaisuus ja huumorintaju ovat tutkimusten mukaan paras keino pitkään elämään.

Lindgren ei ole koskaan tykännyt nuoruuden ihannoinnista ja nostalgiasta. Hänen mielestään on mielenkiintoisempaa katsoa eteenpäin: mitähän elämässä on edessä?

Ja se on vanhuus – ja kuolema.

Kumpikaan ei Lindgreniä pelota.

– Miksi pitäisi pelätä kuolemaa? Usein ihmiset pelkäävät sairautta tai kipua, kuolintapaa, kun sanovat pelkäävänsä kuolemaa. On käsittämätöntä miten väistelemme sitä hirveän helpottavaa totuutta, että elämä on määrätyn pituinen. Olisi hirveän ahdistavaa elää ikuista elämää.

Lindgren on varma, että kuoleman jälkeistä aikaa ei ole ja se on hänelle lohdullinen ajatus.

– En tiedä onko korrektia sanoa, mutta kyllähän se on uskontojen tapa pitää ihmiset herran pelossa ja nuhteessa. Varo vaan, kaikki tulee eteen kun kuolet, sieltä se tuomiopäivä tulee.

Suomessa nekrologi on kuin CV

Kuolemaa Lindgren ajattelee muun muassa lukemalla lehdistä kuolinilmoituksia ja nekrologeja eli muistokirjoituksia. Suomessa nekrologit kertovat hänen mielestään karua kieltä arvomaailmastamme.

– Vaikka ihminen olisi elänyt 97-vuotiaaksi ja ehtinyt olla eläkkeellä yli 30 vuotta, nekrologissa kerrotaan vain hänen työurastaan. Loppuajasta sanotaan vain, että “eläkkeellä hän vietti aikaansa vaimonsa Pirkon kanssa kesämökillä puuhastellen”.

Lindgren on havainnut, että Ruotsissa on toisin. Muistokirjoituksissa kerrotaan ensin, ketkä kaikki rakasta vainajaa jäävät kaipaamaan ja millainen ihminen hän oli.

Vasta lopuksi ehkä mainitaan, että “ai niin, hän oli ammatiltaan opettaja”.

Katso Minna Lindgrenin koko haastattelu Puoli seitsemän -ohjelmassa:

Minna Lindgren Puoli seitsemän -ohjelmassa