1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Salo

Metsähallitus kulottaa kansallispuiston metsiä Salossa

Vajaan viiden hahtaarin kulotusalue sijaitsee Teijossa Puolakkajärven pohjoispuolella.

Kuva: Yle

Metsähallituksen Luontopalvelut uudistaa metsää kulottamalla Salon Teijon kansallispuistossa. Töitä tehdään tiistaina ja keskiviikkona.

Kulotuksessa muodostuu runsaasti savua, joka on havaittavissa laajalla alueella polton aikana ja parin päivän ajan polton jälkeen. Noin 4,5 hehtaarin kulotusalue sijaitsee Metsäkulmalla Puolakkajärven pohjoispuolella. Liikkumista alueeella kannattaa välttää lähipäivinä savun vuoksi.

Kulotus helpottaa uusien puusukupolvien syntyä. Lisäksi se vahvistaa lahopuuta ja palanutta puuta käyttävien lajien elinympäristöjä.