Kari Enqvistin kolumni: Me suomalaiset olemme kaikki insinöörejä

Hallitusneuvotteluissa on hyvä muistaa, että annetaan henkiselle insinöörille mikä hänelle kuuluu, muttei enempää, pohtii professori Kari Enqvist.

hallitusneuvottelut
Kari Enqvist, Helsinki, 23.10.2018
Antti Haanpää

Kun hallitusta nyt ollaan muodostamassa, on aika puhua insinööreistä. Heistä ei puhuta riittävästi, vaikka insinöörin käsite olisi avain suomalaisen sielunelämään. Eetoksemme on näet insinöörin eetos.

Tämä on seurausta ankarista luonnonoloistamme.

Suomessa selviytyminen on historiallisina aikoina vaatinut jatkuvaa suunnittelua. Elämä maassamme ei ole ollut taidelaji eikä performanssi. Se on vaatinut harkintaa ja laskelmia. Montako kappaa siemenperunaa pitää säilöä? Mikä metsälämpäre kasketaan seuraavaksi? Millä kurin ruisleipää riittää joka kuukaudeksi? Jos naapuri hukkuu syysjäihin, kannattaako naarata heti vai odottaa kevättä?

Niinpä kun nyt puhun insinööreistä, en puhu vain niistä, joilla on insinöörin titteli, vaan kaikista suomalaisista.

Suomalainen ei joutanut lörpöttelemään piazzoilla kuten eteläeurooppalaiset. Hän ei voinut luottaa sattumaan eikä Jumalan johdatukseen, sillä lyhyttä kesää seurasi aina ankara talvi. Humanistiselle haaveilulle ei ollut aikaa eikä sijaa.

Suomalaiset ovat vaistomaisesti hahmottaneet maailmaansa vuokaavioiden ja kakkaroiden avulla jo kauan ennen Juha Sipilää. Niinpä kun nyt puhun insinööreistä, en puhu vain niistä, joilla on insinöörin titteli, vaan kaikista suomalaisista. Meissä kaikissa asuvasta pienestä henkisestä insinööristä.

Kaikkien insinöörien äiti Alexander Graham Bell varasti italialaisen Antonio Meuccin idean, telefoonin, ja patentoi sen vuonna 1876. Jo seuraavana vuonna helsinkiläinen metallitehtailija Johan Nissinen pystytti Suomen ensimmäisen puhelinlinjan tontilleen Annankadun ja Eerikinkadun kulmaan. Suuresta nälänhädästä oli kulunut vain kahdeksan vuotta, mutta puhelin piti saada.

Tämä rakkaus laitteisiin ja kapineisiin kuuluu insinööriluontoon. Se selittää osittain myös Nokian nousun ja innon, jolla kännykät omaksuttiin osaksi suomalaisuutta.

Rautaruukit, sellukattilat ja myöhemmin elektroniikka tekivät Suomesta vauraan. Insinööri-Suomi on ollut kiistaton menestystarina. Oikeiden insinöörien lisäksi meidän on kiittäminen siitä sisäistä insinööriämme. Se hyväksyi silmää räpäyttämättä sellun keiton olemuksellisesti tärkeämmäksi kuin kahvilan tai suutarinverstaan pitämisen.

Insinöörit ovat käytännöllisiä ja siksi kärsimättömiä.

Oma kokemukseni insinööreistä on lähes pelkästään positiivinen. He ovat osaavia ja sitkeitä. He eivät jää tuleen makaamaan ja pohtimaan, miksi jokin ei toimi. Jos ei toimi, yritetään jotakin muuta.

Insinöörit ovat käytännöllisiä ja siksi kärsimättömiä. He ovat mutkattomia. Silloinkin kun mutkia olisi, he vetävät ne suoriksi. Tässäkin suhteessa me suomalaiset ollaan insinöörejä kaikki, kun oikein silmiin katsotaan.

Menestyksen sokaisemaan insinööriin voi iskeä kaikkivoipaisuuden tauti. Einsteinin suhteellisuusteoria on liian monimutkainen, hän sanoo ja korvaa sen omalla virityksellään, jossa ei ole mitään neliöjuurta vaikeampaa muttei myöskään järkeä. Hän nostaa konkurssin partaalla hoipertelevan yrityksen globaaliksi kännykkäjätiksi mutta syöksee sen takaisin konkurssin partaalle. Hän pelastaa polvilleen lyödyn keskustapuolueen, ryhtyy pääministeriksi mutta syöksee puolueensa kannatuksen pohjamutiin.

Tällaisen draaman kaari on kuin kreikkalaisesta tarustosta. Protoinsinööri Daidalos rakensi Kreetan kuninkaalle nerokkaan labyrintin, jonne hirviö Minotauros suljettiin. Kiero kuningas heitti sinne myös Daidaloksen ja tämän pojan Ikaroksen. Silloin neuvokas Daidalos näpräsi vahasiivet, joiden avulla he pakenivat.

Ikaros lensi kuitenkin liian lähelle Aurinkoa. Siivet sulivat, ja Ikaros syöksyi mereen ja hukkui. On kuin sattuma tai kohtalo olisivat aina valmiina murskaamaan insinöörin huolella laatimat suunnitelmat.

Kun hallitusta nyt ollaan muodostamassa, pidetään nämä opetukset mielessä. Annetaan henkiselle insinöörille mikä hänelle kuuluu, muttei enempää. Muistetaan, ettei valtiota voi johtaa kuin teollisuusprojektia. Ja kun koulutukseen kerrankin ollaan satsaamassa, muistetaan ettei yliopistoja voi johtaa kuin sellutehtaita.

Muistetaan myös, että kaikkea ei voi suunnitella etukäteen.

Se, minkä insinööri vannoo kestävän ikuisesti tai ainakin vaalikauden, voi jo huomenna olla tuhkaa ja pölyä. Siksi on aina viisasta varautua yllätyksiin. Siihen, että hurskaista toiveista ja pitävän oloisista argumenteista huolimatta kaikki menee päin Korjaata ja Kymijoen rantaa, kuten me insinöörit tapaamme sanoa.

Kari Enqvist

Kirjoittaja on kosmologian professori Helsingin yliopistossa ja tietokirjailija. Hän on kiinnostunut ihmisen paikasta maailmankaikkeudesta ja kaikesta siitä, mikä on liikuttavaa tai ihmeellistä.

Kolumnista voi keskustella 16.5. klo 16.00 asti.