Saksan erikoiset varsijousimurhat: Uhrit olivat keskiaikaharrastajia, jotka ilmeisesti päättivät itse kuolintavastaan

Kahdesta muusta tapaukseen liittyvästä ruumiista ei ole vielä kerrottu tarkempia tietoja julkisuuteen.

Saksa
Pensionaatti, mistä kolme hotellivierasta löytyi kuolleena.
Pensionaatti Passaussa, mistä kolme hotellivierasta löytyi kuolleena. Sebastian Pieknik/ EPA

Lauantaina Saksassa paljastuneissa varsijousimurhissa oli ilmeisesti kyse itsemurhasopimuksesta. Uutistoimisto DPA:n mukaan Saksan viranomaiset uskovat, että yksi baijerilaisesta pensionaatista kuolleena löytyneistä ihmisistä ampui ensin kaksi muuta ja suuntasi sitten varsijousen itseensä.

53-vuotias mies ja 33-vuotias nainen makasivat löydettäessä sängyllä käsi kädessä. Kumpaakin oli ammuttu nuolella päähän ja sydämeen. Lattialla maanneella 30-vuotiaalla naisella oli nuoli kaulassa.

Viranomaiset eivät ole löytäneet merkkejä kamppailusta tai ulkopuolisen henkilön osallisuudesta. Uhreista kaksi oli jättänyt huoneeseen viimeiset viestinsä.

30-vuotiaan naisen asunnosta Ala-Saksin Wittingenissä löytyi maanantaina kahden naisen ruumiit. Heidän kuolinsyytään tutkitaan edelleen.

Keskiaika innosti kolmikkoa

Bild-lehden mukaan (siirryt toiseen palveluun) pensionaatista kuolleena löydetty kolmikko oli erittäin kiinnostunut keskiajasta ja mies piti Hachenburgissa keskiaikateemaista myymälää. Myymälän valikoimissa oli muun muassa keskiaikaisia vaatteita sekä aseita, kuten miekkoja ja kirveitä.

Mies, jonka käsivarsiin oli tatuoitu alkemisteihin liittyviä kuvioita, oli järjestänyt liikkeessään myös miekkailuharjoituksia.

Kolmikko kirjautui lähellä Itävallan rajaa sijaitsevaan Zur Triftsperre -pensionaattiin perjantai-iltana ilman matkatavaroita. Varsijouset he hakivat autostaan vasta myöhemmin. He olivat varanneet huoneen kolmeksi yöksi ja maksaneet ennakkoon.

Siivooja löysi ruumiit mentyään huoneeseen lauantaina.

Lisää aiheesta:

Kolme hotellivierasta löytyi kuolleena Saksassa varsijousinuolien lävistäminä – kahden muun kuolonuhrin yhteyttä tapaukseen tutkitaan

Lähteet: AFP, AP