Kymmenet tuhannet nuoret yrittävät tappaa itsensä myrkyttämällä USA:ssa – Etenkin tyttöjen itsemurhayritykset lisääntyneet rajusti

Tytöt yrittävät itsemurhaa useammin kuin pojat, mutta poikia kuolee enemmän.

itsemurha
Lääkkeitä kädessä
Pixabay

Yhdysvalloissa alle 19-vuotiaiden nuorten yritykset tappaa itsensä myrkyttämällä ovat yli kaksinkertaistuneet 2000-luvulla, kertoo tuore tutkimus.

Erityisesti kasvua on tytöillä ja nuorilla naisilla, ilmenee Journal of Pediatrics -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta. (siirryt toiseen palveluun)

Viime vuonna lähes 80 000 yhdysvaltalaisnuorta itsensä yritti tappaa itsensä myrkyttämällä. Vuonna 2000 luku oli puolet tästä.

Lääkkeiden yliannostus tai muu itsensä myrkyttäminen on tutkijoiden mukaan yleisin tapa, jolla 10–19-vuotiaat nuoret yrittävät itsemurhaa.

Myrkytysitsemurhaa yrittävät useammin tytöt kuin pojat: tyttöjen osuus on yli 70 prosenttia, kirjoittavat muun muassa Time-lehti (siirryt toiseen palveluun), uutiskanava CNN (siirryt toiseen palveluun) ja uutissivusto Vox (siirryt toiseen palveluun).

Vain pieni osa kuolee

Tutkimusaikana vuosina 2000–2018 myrkytyskeskuksiin ilmoitettiin runsaat 1,6 miljoonaa 10–24-vuotiaiden myrkyttämällä tapahtunutta itsemurhayritystä.

Noin 1 400 tapausta johti kuolemaan. 45 000 tapausta oli hengenvaarallisia ja lisäksi 340 000 vaati hoitoa.

Nuorten myrkyllä yrittämien itsemurhien määrä pysyi vuoteen 2010 asti melko vakaana. Vuodesta 2011 lähtien alkoi kuitenkin jyrkkä kasvu, tutkimus kertoo.

10–12-vuotiaiden itsemurhayritykset myrkyttämällä yli kolminkertaistuivat vuoteen 2018 mennessä. 13–15-vuotiailla kasvua oli 136 prosenttia ja 16–18-vuotiailla 75 prosenttia.

Samaan aikaan myös vakavien myrkytystapausten määrä kasvoi.

Itsemurhaa miettiviä moninkertainen määrä

Aiemmissa yhdysvaltalaistutkimuksissa on todettu, (siirryt toiseen palveluun)että masennuksesta kärsivien nuorten määrä on lisääntynyt ja yhä useampi nuori harkitsee itsemurhaa.

Vuosina 2009–2017 nuorten itsemurhat lisääntyivät kolmanneksella.

Itsemurhaan kuolee noin 4 600 alle 25-vuotiasta yhdysvaltalaista vuodessa. Vuosittain itsemurhaa harkitsee peräti 16 prosenttia nuorista, kertoo Centers for Disease Control and Prevention (siirryt toiseen palveluun)nettisivuillaan.

Tytöt yrittävät itsemurhaa useammin kuin pojat. Pojilla itsemurhayritys johtaa kuitenkin useammin kuolemaan. Syynä pidetään sitä, että pojat käyttävät useammin tappavampia keinoja, esimerkiksi ampuvat itsensä.

Maailman terveysjärjestön WHO:n tilastojen (siirryt toiseen palveluun) mukaan koko väestön itsemurha-aste on Yhdysvalloissa hieman alempi kuin Suomessa. Suomessa alle 25-vuotiaat nuoret tekevät Tilastokeskuksen mukaan vuosittain noin sata itsemurhaa.

"Jäävuoren huippu"

Tutkijat toteavat, että hälytyskellojen pitäisi nyt soida ja jotain täytyisi tehdä Yhdysvaltoja riivaavalle itsemurhakriisille.

– Kuolemat ovat vain jäävuoren huippu, huomauttaa yksi tutkijoista, John Ackerman Voxille.

Ackerman muistuttaa, että itsemurhien lisäksi tulevat itsemurhayritykset sekä miljoonat nuoret, jotka miettivät asiaa. Hän kaipaakin tehokkaampaa puuttumista nuorten ahdistukseen ja masennukseen.

Yksinkertaista itsemurhien torjuminen ei ole, sillä itsemurhille ei ole yhtä syytä.

Stressi, some vai lisääntynyt lääkitys?

Asiantuntijat arvioivat, että yksi itsemurhien lisääntymisen syistä saattaa olla lasten lisääntynyt stressi ja heihin kohdistetut suorituspaineet. Myös sosiaalisella medialla ja some-kiusaamisella voi olla vaikutuksensa.

Itsemurhariskin arvioidaan myös lisääntyvän, jos nuori altistuu itsemurha-ajatukselle esimerkiksi tv-ohjelmien, internetin, somen tai tuttavien kautta ja alkaa pitää sitä keinona ratkaista ongelmansa.

Myös itsemurhavälineiden saatavuuteen kannattaa heidän mukaansa puuttua. Myrkytysitsemurhien lisääntymisessä yksi tekijä voi olla lääkkeiden helppo saatavuus.

– Lääkkeet ovat nykyisin osa arkielämäämme. Kaikkialla on pulloja, joten se on helpoin keino saada jotain, jolla voimme vahingoittaa kehoamme, sanoo uutiskanava CNN:n haastattelema lasten ja nuorten psykiatri Barbara Robles-Ramamurthy.

Tutkija John Ackerman huomauttaa, ettei itsemurhatrendin tarkkaa syytä tarvitse tietää nuorten auttamiseksi.

Hän muun muassa rohkaisee lääkäreitä, koulua ja vanhempia kysymään asiaa nuorelta suoraan, jos ovat hänestä huolissaan sekä ottamaan yhteyttä ammattiauttajiin.

– Lasten ahdistus ja itsemurha-ajatukset eivät lisäänny, jos häneltä kysytään asiasta, Ackerman sanoo.

Lue lisää:

Yhdysvalloissa teinien itsemurhat kääntyneet kasvuun – Tutkijat selvittävät yhteyttä somen käyttöön

Itsemurhat lisääntyneet Yhdysvalloissa selvästi – etenkin naisilla

Valkoisten keski-ikäisten itsemurhat lisääntyivät huimasti Yhdysvalloissa