Reuters: Kone harkitsee ostavansa Thyssenkruppin hissit

Jos kauppa toteutuu, Kone nousisi maailman suurimmaksi hissivalmistajaksi.

Kone Oyj
Thyssekruppin lippuja salossa.
Jürgen Schwarz / EPA

Suomalainen hissiyhtiö Kone harkitsee tekevänsä ostotarjouksen saksalaisen monialayhtiön Thyssenkruppin hissiliiketoiminnasta.

Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters, joka on saanut tiedon neljältä asiaa tuntevalta henkilöltä.

Thyssenkruppin hissiyksikön arvo on suuruudeltaan noin 14 miljardia euroa. Jos Kone saa sen omistukseensa, nousisi se maailman suurimmaksi hissivalmistajaksi.

Thyssenkrupp ilmoitti viime viikolla muuttavansa strategiaansa ja listaavansa hissiyksikön pörssiin. Suunnanmuutoksen taustalla on yhtiön kiireinen tarve vahvistaa kassaansa.

Kone ei anna Reutersille täsmällistä vastausta, pitääkö uutinen paikkansa.

– Olemme jo vuosia sanoneet, että yhteenliittymä olisi teollisuudenalallamme järkevä teko, emmekä ole muuttaneet ajatteluamme, sanoi Konen tiedottaja.

Suomesta uutisesta kertoi ensimmäisenä Kauppalehti (siirryt toiseen palveluun).

Lähteet: Reuters