Jeff Koonsin Rabbit-veistos huutokaupattiin runsaalla 91 miljoonalla dollarilla – maailman kallein elävän taiteilijan teos

The New York Timesin mukaan veistoksen osti Yhdysvaltain valtiovarainministerin isä.

taide
Jeff Koonsin teoksia The Broad -mueson näyttelyssä.
Rabbit-veistos on runsaan metrin korkuinen.AOP

Taitelija Jeff Koonsin ruostumattomasta teräksestä tekemä veistos nimeltä Rabbit myytiin Christie'sin huutokaupassa 91,1 miljoonalla dollarilla eli vajaalla 81,3 miljoonalla eurolla New Yorkissa Yhdysvalloissa.

Kyseessä on maailman suurin summa, jolla elävän taiteilijan teos on huutokaupattu. Yhdysvaltalainen 64-vuotias Jeff Koons teki Rabbitin vuonna 1986.

Rabbitia pidetään yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä taideteoksista. Christie's -taidehuutokauppakamarin edustaja Alexander Rotter arvioi uutistoimisto AFP:lle, että Rabbit on Koonsin tärkein teos.

The New York Times -lehden (siirryt toiseen palveluun) mukaan huutokaupan Rabbit-teoksesta voitti paikalla fyysisesti ollut taidekauppias Robert E. Mnuchin. Hän on Yhdysvaltain valtiovarainministeri Steven Mnuchinin isä.

Taitelija Jeff Koonsin ruostumattomasta teräksestä tekemä veistos nimeltä Rabbit.
Taitelija Jeff Koonsin ruostumattomasta teräksestä tekemä veistos nimeltä Rabbit Christie'sin huutokaupassa 15. toukokuuta. Timothy A. Clary / AFP

Aiemmin kallein elävän taiteilijan teos oli brittiläisen David Hockneyn maalaus nimeltä Portrait of an Artists (Pool with Two Figures). Se huutokaupattiin viime vuonna 90,3 miljoonalla dollarilla.

Maailman kallein taideteos on Leonardo da Vincin öljyvärimaalaus Salvador Mundi, joka esittää Jeesusta. Se huutokaupattiin 450 miljoonalla dollarilla eli noin 401,4 miljoonalla eurolla vuonna 2017.

Lue myös:

Monet'n maalaus myytiin huutokaupassa ennätyshintaan – Mäntässä on samaan sarjaan kuuluva teos, jota "ei myydä koskaan"

Lähteet: AFP, AP