Miljoonainvestointi tuo Keski-Suomen pelastuslaitokselle uusia paloautoja

Tällä hetkellä vanhimmat Keski-Suomen pelastuslaitoksen käytössä olevat autot ovat vuodelta 1979.

Äänekoski
Paloauton putkiliitokset.
Keski-Suomen pelastuslaitoksen tekninen päällikkö Kimmo Hirvonen uuden sammutusauton liitäntöjen vierellä.Timo Hytönen / Yle

Keski-Suomen pelastuslaitos saa uusia ajoneuvoja. Uuden sukupolven säiliöautot tulevat Jämsään, Laukaaseen ja Äänekoskelle.

Kolmen täysin uuden auton myötä kaikkiaan yhdeksälle paloasemalle Keski-Suomessa saadaan uudempaa kalustoa.

Kolmen uuden auton yhteishinta on noin miljoona euroa.

Uusien paloautojen ajoneuvotekniikka, sammutus- ja viestijärjestelmät ovat huomattavasti kehittyneempiä kuin vanhoissa autoissa, kertoo Keski-Suomen pelastuslaitoksen tekninen päällikkö Kimmo Hirvonen.

Uusiin autoihin mahtuu esimerkiksi 11 200 litraa vettä ja 300 litraa vaahtoa.

– On hätäjarrutusassistenttia ja turvatyynyä ynnä muuta, jotka tekevät työturvallisuuden näkökulmasta käyttäjille paljon. Vesimäärä on myös liki tuplaantunut vanhempiin autoihin verrattuna ja lisäksi on tullut myös vaahto, jota voi käyttää esimerkiksi bensarekkapaloissa, kuvailee Hirvonen.

Uusi tekniikka voi Hirvosen mukaan pienentää myös palopaikoilla sammutuksesta aiheutuvia vesivaurioita.

– Autoissa olevat laitteet, joita palokohteissa käytetään ovat kehittyneet paljon. Esimerkiksi, jos mietitään vaikka suihkuputkea, niin pisarakoko on siinä pienempi ja sitä kautta vesivahingot kohteessa ovat mahdollisesti pienempiä.

Uusien sammutusyksiköiden lisäksi Laukaan ja Karstulan paloasemille on tulossa ennen juhannusta monitoimiautoja, joissa yhdistyvät ambulanssin ja sammutusauton ominaisuudet.

Yhdistelmäajoneuvoa on jo testattu Muuramen paloasemalla.

Keski-Suomen pelastuslaitoksella on operatiivisessa käytössä yhteensä vajaat sata raskasta ajoneuvoa.