Riihimäeltä löytyy betonilähiö joka kertoo suomalaisen kaupungistumisen tarinaa

Peltosaaren koulu puretaan ja nyt Lähiöfestivaaleilla juhlitaan koulun läksiäisiä.

Riihimäki
Riihimäen Peltosaarta
Riihimäen Peltosaaren lähiön sydän on rauhoitettu autoilta.Kati Turtola / Yle

Riihimäen Peltosaari on valikoitunut yhdeksi tämän vuoden Lähiöfestien (siirryt toiseen palveluun) juhlintapaikaksi. Kyseessä on kolmatta kertaa järjestettävä ei-kaupallinen tapahtuma, joka yhdistää kaupunkeja, yrityksiä ja yhdistyksiä sekä paikallisia asukkaita. Myöhemmin tänä vuonna Lähiöfestejä pidetään myös Espoossa, Kauniaisissa ja Helsingissä.

– Uskoisin, että täältä betonin keskeltä on säteillyt, että täällä on kaikennäköistä metkaa meneillään, vastaa Riihimäen Lähiöfest-tapahtuman paikallinen tuottaja Arja Taskinen, kun puheeksi tulee riihimäkeläisen Peltosaaren lähiön erityisyys.

Lähiöfest (siirryt toiseen palveluun) on tuotantoyhtiö Urban Practicen kehittämä tapahtuma, joka toteutetaan Peltosaaressa yhdessä Riihimäen kaupungin, Peltosaaren koulun ja asukkaiden kanssa.

Puutarhahullujen lähiö

Peltosaari on kaupunginosa Riihimäen rautatieaseman läheisyydessä, lähiön vieressä virtaa Vantaanjoki. Asuinalueen rakentaminen on alkanut 70-luvun alkupuolella ja suurin osa taloista on kerrostaloja.

Peltosaaren läpi kulkee paljon kävelykatuja ja autoliikenne on lähes kokonaan rajoitettu aluetta kiertävälle kadulle. Paljosta betonista huolimatta alue on vehreä.

– Täällä on ihan puutarhahullua porukkaa eli kukkapenkeistä voi bongailla varsin harvinaisia perennoja, kertoo Taskinen.

Koulu puretaan ja oppilaat siirtyvät eri kouluun

Peltosaaressa koululla on ollut yhteisölle tärkeä. Se on koonnut väen niin joulumyyjäisiin kuin toiminut tulipalon jälkeisenä evakuointipaikkanakin.

Sisäilmaongelmista kärsivä koulu on päätetty purkaa ja koulun oppilaat siirtyvät opiskelemaan vanhaan kauppaoppilaitokseen. Kaupungissa ei ole vielä tehty päätöstä uuden koulurakennuksen rakentamisesta Peltosaareen. Peltosaaren lähiön yhteisöllisyys ja koulun muuttuva tilanne toivat tapahtuman Riihimäelle.

Lähiöfestin yhteydessä pidetään koulun oppilaille Kaupunki-ilmiö -työpajat, jossa koululaiset itse saavat ratkoa muun muassa uuteen koulumatkaan liittyviä pulmia.

– Riihimäen kaupungilta kerrottiin Peltosaaren koulusta ja meistä se on kaupungin virkamiehiltä hieno ele, että he antavat koululle valokeilan ja tilaa keskustelulle, sanoo Urban Practicen vastaava tuottaja Katja Lindroos.

Kaupungit muuttuvat vanhoissa lähiöissä

Lindroosin mukaan lähiöt ovat olennainen osa suomalaisen kaupungistumisen historiaa. Suomi on kaupungistunut nimenomaan rakentamalla lähiöitä.

– 50-luvulta lähtenyt kehitys on ollut lähiöiden aikaa. Haluamme myös herättää kysymyksen siitä, mikä näitten paikkojen tulevaisuus on, sanoo Lindroos.

Lindroos sanoo, että suomalaiset kaupungit muuttuvat tällä hetkellä eniten juuri vanhoissa lähiöissä. Hän toivoo, että keskustelussa kaupungistumisesta ei turhaan eroteltaisi lähiöitä muista kaupunkien osista.

– Aika muuttuu ja aika harva ihan nuori ihminen sanoo, että sana “lähiö” olisi negatiivinen. Lähiö on omat “huudit”. Sanat muuttavat merkityksiään, sanoo Lindroos.

Puolitoista vuotta sitten Peltosaareen muuttanut Arja Taskinen sanoo, että erilaiset ihmiset ihastuvat erilaisiin ympäristöihin.

– Monelle ihmiselle, joka karsastaa perinteistä puutalomaisemaa, tämä Peltosaaren urbaani maisema on vedonnut ja se koetaan viihtyisäksi ja kodikkaaksi.

Päivitetty 17.5.2019 kello 14.14: Peltosaaren koulun oppilaat siirtyvät opiskelemaan vanhaan kauppaoppilaitokseen, eikä kolmeen eri kouluun, kuten jutussa aiemmin kerrottiin.