Analyysi: Antti Rinteen lupaus lobbausrekisteristä ei vielä lämmitä – piru piilee yksityiskohdissa

Maailma on täynnä esimerkkejä toimimattomista lobbausrekistereistä, jotka tekevät vain hallaa avoimuudelle, kirjoittaa politiikan toimittaja Hannu Tikkala.

hallitusneuvottelut
Rinne puhuu medialle.
Hallitusneuvotteluiden vetäjä, SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kertoi neuvotteluiden tilanteesta Säätytalon aulassa Helsingissä keskiviikkona.Vesa Moilanen / Lehtikuva

Hallitusneuvotteluista on saatu varmuudella vain yksi merkittävä uutinen. Puheenjohtaja Antti Rinne (sd.) lupasi kirjata hallitusohjelmaan, että seuraavalla hallituskaudella Suomessa toteutetaan lobbausrekisteri.

Rinteen avaus lupaa hyvää yhteiskunnan avoimuudelle, mutta maailmalta löytyy myös esimerkkejä rekistereistä, jotka ovat tehneet lähinnä hallaa kansalaisten luottamukselle.

Rekistereihin nimittäin sisältyy lupaus avoimuuden lisäämisestä. Mikäli rekisteri ei toteuta lupaustaan, sen tarkoitus kääntyy nopeasti kansalaisten mielissä itseään vastaan.

Mutta millaisia sudenkuoppia rekistereihin liittyy?

Kärkipoliitikot jäivät kiinni korruptiosta Itävallassa

Monet lobbausrekisterit ovat syntyneet maailmalla skandaalien paineesta. Itävallassa rekisteri syntyi vuosien 2010 ja 2011 korruptioskandaalien jälkeen.

Niin sanotussa Telekom-tapauksessa paljastui (siirryt toiseen palveluun), että neljä pääpuolueen edustajaa oli hyväksynyt lahjuksia yhtiön lobbareilta.

Skandaali laajeni, kun lobbareiksi esittäytyneet Sunday Times -lehden toimittajat (siirryt toiseen palveluun) nauhoittivat keskusteluja Euroopan parlamentin jäsenen ja entisen sisäministeri Ernst Strasserin sekä kahden muun euroedustajan kanssa.

Euroedustajat lupasivat esitellä omina lakiesityksinään lobbareiden teettämät tekstit. Strasser sanoi lobbareiksi esittäytyneille toimittajille toimineensa näin myös muiden yhtiöiden kanssa.

"Monet lobbausrekisterit ovat syntyneet maailmalla skandaalien paineesta."

Kohu johti lopulta siihen, että Itävallassa rekisteriä alettiin säätää vauhdilla. Ensimmäisiä luonnoksia lobbarilaista pidettiin kuitenkin epäselvinä, jolloin lakia pyrittiin riisumaan selkeämmäksi.

Liiallinen yksinkertaistaminen puolestaan johti siihen, että rekisteristä jäi useita merkittäviä ominaisuuksia pois.

Itä-Suomen yliopiston apulaisprofessori Emilia Korkea-ahon valtioneuvostolle luovuttaman selvityksen (siirryt toiseen palveluun) mukaan lobbarien määrittelystä tulikin hyvin kapea eikä lain mukaan muun muassa työmarkkinajärjestöjen, intressiryhmien ja uskonnollisia ryhmien edustajia pidetty sellaisina.

Lobbarin määritelmä onkin rekisterin yksi keskeisimmistä sudenkuopista.

Tutkimusryhmä paljasti laajan korruptiovyyhdin Irlannissa

Irlannin rekisterin taustalla lymysi toisenlainen skandaali kuin Itävallassa. Irlannissa oli pitkään 1990-luvulla kytenyt epäilys korruptiosta varsinkin paikallisessa päätöksenteossa.

Mahon Tribunaliksi kutsuttu tutkijaryhmä alkoi tutkia maankäytön suunnitteluun ja maksuihin liittyviä epäselvyyksiä vuonna 1997.

Tutkimusryhmä sai työnsä päätökseen vuonna 2012 ja sen johtopäätös oli selvä (siirryt toiseen palveluun): korruptio oli laajalle levinnyttä ja systemaattista Irlannissa aina 1980-luvulta lähtien.

Korruption taustalla oli osaltaan julkisen vallan hajautus paikallistasolle, minkä lisäksi valtaa ulkoistettiin läpinäkymättömiin virastoihin, joita oli vaikea saada vastuuseen tekemisistään.

Päätöksentekeminen oli virastoissa vähintäänkin epätasapainossa, sillä yritysten edustajia istui myös virastojen hallituksissa tekemässä julkisia päätöksiä.

Tutkijaryhmän raportti sai aikaiseksi Irlannissa julkisen porun, jonka jälkimainingeissa lobbausrekisteri laitettiin alulle. Lobbausrekisteri luotiin keskushallinnon lisäksi paikallistasolle, koska ongelma oli lähtökohdiltaan alueellinen ja paikallinen.

Toinen sudenkuoppa liittyykin rekisterien alueelliseen kattavuuteen. Useat ihmisten arjen kannalta keskeiset päätökset tehdään kunnissa.

Tulevan hallituksen onkin päätettävä, haluaako se läpivalaista myös paikallista vallankäyttöä.

Rekisterien luomisessa on useita kipukohtia

Rekisterin ainoita kipukohtia eivät ole lobbarin määritelmä ja rekisterin kattavuus. Näiden lisäksi rekisterit eroavat toisistaan ainakin siinä, velvoitetaanko lobbarit rekisteröitymään, saako laiminlyönneistä sanktioita, kerrotaanko lobbaajan toimeksiantajia ja kirjataanko niihin tapaamisia poliitikkojen kanssa.

Muu lainsäädäntö vaikuttaa myös rekisteriin. Suomessa on esimerkiksi laaja asiakirjojen julkisuus, jolloin rekisterin tarvitsee läpivalaista vähemmän asioita kuin esimerkiksi Itävallassa, joka on kansainvälisten vertailujen mukaan asiakirjojen avoimuudessa mitattuna häntäpäässä.

Paikallisen kontekstin huomioiminen ja rekisterin reunaehtoja määritteleminen vievätkin paljon aikaa. Kansainväliset esimerkit osoittavat, että rekisterin pystyttämisessä menee noin kaksi vuotta.

Suomessa malttia valmistelussa saattaa lisätä se, ettei työ ole käynnistynyt skandaalin vuoksi.

"Suomen lobbauskeskustelu kymmenen vuotta jäljessä"

Lobbaamisessaei itsessään ole mitään pahaa, jos se vain tehdään avoimesti. Monesti on järkevää kuunnella tahoja, joita pykälät koskevat.

Anders Blom
Anders Blom teki väitöskirjan lobbaamisesta vuonna 2018. Markku Sandell / Yle

Tällöin lainsäätäjät ymmärtävät paremmin säätämiensä lakien seurauksia. Usein etujärjestöissä on myös asiantuntemusta, joka auttaa lainsäätäjiä tekemään entistä parempaa lainsäädäntöä.

Lobbauksesta väitöskirjan tehneen Anders Blomin mukaan lobbauskeskustelu Suomessa on kymmenen vuotta (siirryt toiseen palveluun) Brysseliä ja Washingtonia jäljessä. Blom oli myös itse aikanaan lobbaaja Eurofacts Oy:n toimitusjohtajana.

Osaksi suomalaisen keskustelun jälkeenjääneisyys johtuu Blomin mukaan siitä, ettei työmarkkinajärjestöjä ole perinteisesti pidetty lobbaajina, vaan osana päätöksentekojärjestelmää.

Käsityksen taustalla ovat historialliset syyt. Tammikuun kihlauksesta lähtien vuonna 1940 ammattiyhdistysliike otettiin neuvotteluosapuoleksi työehdoista sopiessa, ja myöhemmin se sidottiin osaksi kolmikantaista päätöksentekojärjestelmää.

Ammattiyhdistysliikkeestä ei haluttu yhteiskuntarauhaa keikuttavaa tekijää, jolloin se oli parempi ottaa mukaan päätöksentekijäksi.

Suomalaisen lobbauskeskustelun voi tosin kääntää myös myönteiseen valoon, jos tarkastelun kohteeksi ottaa muut Pohjoismaat.

Mikäli Rinteen hallitus saa ensi hallituskaudella lobbausrekisterin luotua, Suomi olisi ensimmäinen Pohjoismaa, jossa se on käytössä.

Näin kansalaisilla olisi paremmat mahdollisuudet seurata, miten päätökset ja lait ovat syntyneet. Se on lobbarirekisterin tarkoitus.

Lähteet: Itä-Suomen yliopiston apulaisprofessori Emilia Korkea-ahon Lobbarirekisterin kansainväliset mallit -selvitystyö valtioneuvostolle, Anders Blomin Taloudelliset eturyhmät politiikan sisäpiirissä -väitöskirja.

Lue lisää:

Antti Rinne: Uusi hallitus toteuttaa lobbarirekisterin – hallitusneuvottelut Säätytalossa jatkuivat hyvässä hengessä