Nyt se on varmaa: Supertähti Madonna laulaa Euroviisujen finaalissa

Esiintyminen oli viime metreille asti epävarmaa, sillä laulaja ei ollut allekirjoittanut sopimusta esiintymisestä.

Euroviisut
Madonna esiintymässä Zürichissä Sveitsissä  Rebel Heart Tourilla.
Madonna esiintymässä Zürichissä Sveitsissä Rebel Heart Tourilla.Walter Bieri / EPA

Viime hetkeen asti epävarmuutta herättänyt Madonnan esiintyminen Euroviisujen lauantain finaalilähetyksessä on varmistunut. Euroviisut järjestävän israelilaisen Kan-televisiokanavan mukaan yhdysvaltalainen supertähti on nyt allekirjoittanut esiintymissopimuksen.

Madonnan edustajat kertoivat jo huhtikuussa, että laulaja esiintyy Tel Avivissa järjestettävässä viisufinaalissa. Euroopan yleisradioliitto EBU ilmoitti kuitenkin vielä keskiviikkona, ettei kirjallista sopimusta ole.

Tänään torstaina Kan-kanava viimein julisti internetsivuillaan sopimuksen syntyneen. Madonna on tuonut esitystään varten Israeliin 135 työntekijää. Heidän joukossaan on muun muassa 25 tanssijaa.

Israelilais-kanadalaisen kiinteistöbisneksillä vaurastuneen miljardöörin Sylvan Adamsin on kerrottu maksavan esiintymisen hieman yli miljoonan euron kulut.

Boikottivetoomukset eivät purreet Madonnaan

Muun muassa kymmenet palestiinalaiset naisartistit ovat vedonneet Madonnaan, jotta tämä ei esiintyisi Israelin viisulähetyksessä. Syynä boikottivaatimukseen on Israelin harjoittama politiikka.

Madonna on kuitenkin todennut, ettei hän taivu paineen alla.

– En koskaan lopeta musiikin esittämistä sopiakseni jonkun toisen poliittiseen agendaan, Madonna julisti tiistaina julkaisemassaan lausunnossa.

Hän vakuutti lausunnossa puolustavansa aina ihmisoikeuksia ja sydämensä särkyvän joka kerta, kun hän kuulee viattomien ihmishenkien menetyksestä alueella.

– Rukoilen, että vapautuisimme tuhonkehästä ja loisimme uuden tien rauhaan.

Lisää aiheesta:

Madonnan esiintyminen Euroviisuissa on vielä epävarmaa – "Nimi puuttuu sopimuspapereista"

Lähteet: AFP