Opettajien hätähuuto ei tuonut Lappajärvellä nopeaa ratkaisua koulujen sisäilmaongelmiin – kunnanjohtaja: "Kun ihminen on oikein herkistynyt, ovatko ne parakitkaan enää mahdollisia"

Suurin ongelma on nyt se, missä koulutyötä jatketaan ennen kuin uusi koulu valmistuu puolentoista vuoden kuluttua.

sisäilmaongelmat
Tuula Ala-Lantela
Erityisopettaja Tuula Ala-Lantelalla on todettu useita sairauksia Lappajärvellä työskentelyn aikana. Pasi Takkunen/Yle

Länsirannan koulun sisäilmaongelmista Lappajärvellä on puhuttu jo pari vuosikymmentä. Oppilaiden vanhemmat yrittivät saada sisäilmaongelmiin apua jo 1990-luvun alkupuolella. Asialle ei tuolloin tehty mitään.

Neljä Lappajärvellä työskentelevää opettajaa esittivät kunnalle yhteensä 320 000 euron korvausvaatimuksen terveyden menetyksestä. Vaatimuksen allekirjoittaneilla on diagnosoitu työperäinen altistuminen kosteusvauriomikrobeille.

Kouluväen mukaan kunta vitkuttelee sisäilma-asioissa. Yksi allekirjoittajista on erityisopettaja ja JUKO:n lappajärveläinen pääluottamusmies Tuula Ala-Lantela.

– Toivomme, että korvausvaatimus jouduttaisi väistötilojen saamista jo ensi syksyksi. Lisäksi toivomme, että nämä sisäilma-asiat otettaisiin vakavasti. Tämä on ihan oikeasti asia, joka sairastuttaa ihmisiä loppuelämän ajaksi, Ala-Lantela sanoo.

Länsirannan koulu
Tuomo Rintamaa/Yle

Ala-Lantelalla on diagnosoitu muun muassa pitkittynyttä nuhaa, yskää ja keuhkoputkentulehduksia, sekä silmä- ja ääniongelmia.

– On ajateltu, että nämä ovat yksilön ongelmia, eivät kunnan tai koko yhteisön ongelmia. Ajatellaan, että yksilö voi omaa toimintaansa ja ajatteluaan muuttamalla päästä eroon sisäilmaongelmasta, mutta niinhän se ei oikeasti ole.

Kunnanjohtaja: "Sisäilmaongelma otetaan vakavasti"

Lappajärveläisopettajien korvausvaatimus hylättiin kunnanhallituksessa. Hallituksen mukaan ei ole löytynyt perusteita, että neljä opettajaa olisivat altistuneet kosteusvauriomikrobeille nimenomaan Lappajärven kouluissa.

Kunnanjohtaja Tuomo Lehtiniemi kuitenkin vakuuttaa, että opettajien huoli sisäilmatilanteesta otetaan vakavasti.

Kunnanjohtaja Tuomo Lehtiniemi
Lappajärven kunnanjohtaja Tuomo Lehtiniemi jää eläkkeelle tänä kesänä.Pasi Takkunen/Yle

– Mielestäni on ikävää, että sellaista pitää edes epäillä. Kouluissa on tehty valtava määrä tutkimuksia, useita väistötiloja on ollut käytössä ja nyt on urakkalaskennassa 200 oppilaan uusi 6-7 miljoonaa euroa maksava koulu. Nämä asiat otetaan vakavasti, Lehtiniemi painottaa.

Osa Lappajärven purettavan yhteiskoulun oppilaista on evakossa Länsirannan koulussa. Rakennettavaan kouluun mahtuisivat Lappajärven kaikki alakoululaiset pidemmällä aikavälillä.

– Ongelma on tämä puolitoista vuotta ennen uuden koulun valmistumista. On puhuttu parakeista, mutta minä vähän epäilen, että kun ihminen on oikein herkistynyt, ovatko ne parakitkaan enää mahdollisia, Lehtiniemi sanoo.

Tuula Ala-Lantelan mukaan kunnanhallituksen päätökseen ollaan pettyneitä, mutta se ei yllättänyt. Todennäköisesti asia jää tähän. Korvausvaatimukseen päädyttiin, koska haluttiin herättää päättäjät.

– Kaikki mitataan nykyään rahassa, joten ajattelimme että ehkä tämä huomattaisiin. Lisäksi nämä oireet seuraavat meitä altistuneita tästä eteenpäin aina.

Parakkeja tuskin ensi syksyksi

Kunnan johtoryhmä on tehnyt syksyksi esityksen, jonka lopullinen muoto riippuu Rantakankaan ja Länsirannan koulujen sisäilman tutkimustuloksista. Lehtiniemen mukaan tuloksista riippuu, voidaanko koulutyötä Länsirannan koulussa jatkaa.

– Mahdollista on myös, että kiinteistö laitetaan saattohoitoon, eli se ylipaineistetaan. Kiinteistö menee pilalle, mutta siellä pystyttäisiin jatkamaan opetusta uuden koulun valmistumiseen saakka.

Lappajärven purettava yhteiskoulu.
Lappajärven purettava yhteiskoulu.Pasi Takkunen/Yle

Kunnan kahden vielä jäljellä olevan kyläkoulun, Länsirannan ja Rantakankaan, tulevaisuus on vielä punnittavana alenevien oppilasmäärien takia.

– Päättäjillä on vielä linjaamatta se, onko laskevilla oppilasmäärän ennusteilla järkevää rakentaa uusia kouluja, vai keskitetäänkö kaikki oppilaat tähän uuteen kouluun, Lehtiniemi kysyy.

Yhteiskoulun tilalle rakennettavan uuden koulun on tarkoitus valmistua jouluksi 2020. Samalla se lähes tuplaa kunnan velkamäärän.

Lisää aiheesta: Lappajärveläisopettajien korvausvaatimukset tyssäsivät kunnanhallitukseen

Sisäilmakiistoissa korvausvaatimukset ovat kaatuneet tähän mennessä näytön puuttumiseen – Kuntaliiton asiantuntija: Yhteyttä terveysongelmiin ei ole voitu todistaa

Kunnan kaikissa kouluissa epäillään sisäilmaongelmia – neljä opettajaa vaatii satojen tuhansien eurojen korvauksia