Saaristomerelle kaksi uutta öljyntorjunta-alusta – osallistuvat myös tarvittaessa pelastustehtäviin

Uudet pelastuslaitoksen öljyntorjunta-alukset sijoitetaan Kustaviin ja Taivassaloon.

Lyhyet
Läheltä
Yle

Varsinais-Suomen pelastuslaitos on hankkinut kaksi uutta öljyntorjunta-alusta.

Alukset sijoitetaan Taivassaloon ja Kustaviin. Taivassalon alus on jo kotisatamassaan ja Kustaviin toinen alus saapuu toukokuun loppuun mennessä.

Uudet alukset korvaavat kaksi vanhentunutta alusta saaristossa ja niiden on öljyntorjuntatehtävien lisäksi tarkoitus osallistua myös pelastustehtäviin.

Alukset maksoivat yhteensä vajaa 1,7 miljoonaa euroa. Kustannuksiin osallistui Ympäristöministeriön alainen Öljysuojarahasto 90 prosentin osuudella.

Alukset hankittiin kilpailutuksen jälkeen porvoolaiselta Weldmec Marine Ab:lta.