Kymmenet turkulaiset ja kaarinalaiset koululaiset jakaneet alastonkuvia internetissä

Kuvia on päätynyt myös Instagramiin. Asiasta on kerrottu tiistaina tulevien yläkoululaisten vanhempainillassa.

Turku
Yle Uutisluokka kysyi Kaakkurin koulun oppilailta, miten seksuaalirikoksia on käsitelty ja miten asia on otettu esille.
Kuvituskuva.Timo Nykyri / Yle

Jopa kymmenet turkulaiset ja kaarinalaiset kouluikäiset lapset ovat jakaneet itsestään alastonkuvia netissä. Kuvia on julkaistu myös kuvapalvelu Instagramissa.

Kaarinalaisen koulun rehtori pyytää, ettei koulu nimeä mainita tapauksen yhteydessä oppilaiden turvallisuuden vuoksi. Rehtorin mukaan koulun oppilaat ovat kertoneet, että kuvien jakamisen tarkoituksena on etsiä kumppania jonka kanssa harjoitella seksin harrastamista.

Kaarinan perusopetuksen johtavan rehtorin Kaj Kanervavuoren mukaan ilmiö ei koske vain yhtä koulua.

Asiasta on tiedotettu lasten vanhemmille. Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat. (siirryt toiseen palveluun)