Mikko Kekäläisen blogi: Kaksi vuotta sitten työyhteisömme oli romahtaa, nyt menee paremmin kuin koskaan – näin me sen teimme

Kekäläisen resepti hyvinvoivaan työyhteisöön on yksinkertainen. Ota vastuu itse, älä itke aina pomoa apuun.

Työyhteisökonfliktit
Mikko Kekäläinen, Puoli seitsemän
Mikko Kekäläinen, Puoli seitsemänYle/Ilmari Fabritius

Viime syksynä, Puoli seitsemän uuden lähetyskauden kynnyksellä kirjoitin tekstin, jossa lyttäsin ohjelmamme perinteisillä hyvän journalismin mittareilla arvioituna.

Nyt, 170 lähetystä myöhemmin, voin todeta, että sama lepsu linja on pitänyt. Edelleenkään emme ole osoittaneet maailmassa virheitä, saati että olisimme tehneet elettäkään niiden korjaamiseksi.

Se on muiden homma.

Me olemme sen sijaan keskittyneet laulamaan, leikkimään, twistaamaan, imitoimaan ja steppaamaan. Sekä tietysti hymyilemään illasta toiseen kuin jakoavaimet.

Positiivisuudellemme on ollut selvästi tilausta: teimme talvella uuden katsojaennätyksen (728 000) ja Kultainen Venla -gaalassa katsojat äänestivät Puoli seiskan vuoden parhaaksi ohjelmaksi.

Mutta jos ihan rehellinen olen, ei meidän hymymme aina aivan pakotonta ole ollut.

Pari vuotta sitten Puoli seitsemän oli 10-vuotisen historiansa pahimmassa kriisissä.

Ylen sisäisten organisaatiomuutosten myötä meidät siirrettiin yhtiön sisällä uuteen yksikköön. Siitä tuli seuraus, joka on tuttu kaikille isoissa yrityksissä työskenteleville: resurssit vähenivät.

Meidän tapauksessamme se tarkoitti, että piti tehdä enemmän lähetyksiä vähemmällä väellä.

Oli opeteltava aivan uudenlainen tapa työskennellä, jotta pystyimme vastaamaan tiukenteisiin tuotantovaatimuksiin samalla kun etsimme paikkaamme uudessa organisaatiossa.

Voi veljet se oli nihkeää aikaa.

Olimme aivan sekaisin. Olimme huolissamme siitä kuinka selviämme töistämme, miten se näkyy katsojille ja miten meihin suhtaudutaan uudessa organisaatiossa.

Olemme aina pitäneet Puoli seiskan toimitusta enemmän perheenä kuin työyhteisönä ja tuolloin kaikki perheen sisäiset jännitteet pääsivät valloilleen.

Meistä tuli ennakkoluuloisia, happamia, toraisia ja epävarmoja. Ennen iloa ja intoa pulppuavat kokouksemme muuttuivat kitinäksi siitä, kuinka emme enää kykenisi tekemään laadukasta ohjelmaa.

Itselläni oli todella synkät mielialat silloin. Olen aina rakastanut Puoli seiskaa ja yhteisöämme, mutta tuolloin sekä työ että aina ennen niin rakkaat ihmiset tuntuivat aivan munapäisiltä.

Oli siis kaikki edellytykset siihen, että meistä olisi tullut jälleen yksi riitaisia työyhteisö, joka hukkaa yhteisen päämääränsä ja samalla kaikki menestymisen mahdollisuutensa.

Sen sijaan meistä tuli positiivisuudestaan kiitetty vuoden paras tv-ohjelma.

Jälkikäteen on helppo todeta, että muutos oli siis ohjelmalle hyväksi, mutta kaksi vuotta sitten se ei todellakaan tuntunut siltä.

Mikä meidän kurssimme käänsi?

Yksinkertaisesti se, että pohjimmiltamme lopulta halusimme uskoa itseemme, yhdessä tekemäämme työhön ja päämääräämme.

Päätimme puhua toisillemme positiivisesti.

Päätimme, että vaikka kukkaronnyörit kiristyvät, me itse olemme tärkein voimavaramme ja kaikista asioista eniten voimme vaikuttaa juuri itseemme.

Ongelmatilanteissa tekee luontaisesti mieli ajatella, että ratkaisut ovat jonkun muun käsissä. Ajatella, että työyhteisön huono tunnelma on seurausta meistä riippumattomista asioista ja jossain on joku pomo, jonka vastuulla on hoitaa tilanne.

Ei ole.

Ensisijainen vastuu ja suurin mahdollisuus parantaa asioita on meillä itsellämme. Ratkaisevaa on se, kuinka puhumme työkavereillemme.

Se on yksinkertaista matematiikkaa: Jos puhumme positiivisesti ja yhteistä päämääräämme vahvistaen, vahvistumme. Jos kyräilemme ja puhumme ikävästi, energia kuluu negatiivisuuden ruokkimiseen.

Osalla ihmisistä on sellainen harhainen käsitys, että mikäli on aidosti jotain mieltä, sen saa sanoa, oli näkemys kuinka kitkerä tahansa. Että minä olen tätä mieltä ja jos se ei muille käy, niin se on heidän ongelmansa.

Mielestäni aikuisella ihmisellä ei voi olla tällaista rajoittamatonta oikeutta. Aikuisuuteen kuuluu myös muiden ihmisten huomioiminen. Lapset ovat ryhmässä itsekkäitä ja oikukkaita, koska he eivät vielä muuta osaa.

Aikuisilta täytyy voida vaatia parempaa.

Työelämätutkimuksilla on varmasti hienommin viritetyt instrumentit työelämän haasteiden selättämiseen, mutta omasta kokemuksesta voi suositella: puhukaa työkavereille nätisti ja olkaa muutenkin kivoja.

Ette varmasti kadu.

Hyvää kesää ja syksyllä nähdään!

Mikko Kekäläinen on Puoli seitsemän -ohjelman juontaja, joka yrittää opetella soijarouheen maustamista.

Lue lisää aiheesta:

Esimiehet eivät välttämättä tiedä, mitä alaiset tekevät työkseen – Nämä itsensäjohtamisen taidot sinun kannattaa ainakin hallita

Kun työntekijä uupuu, on apu usein liian myöhässä – Henkinen hyvinvointi on vasta nyt alkanut kiinnostaa yrityksiä