Virpi Mäki osti itselleen 50-vuotislahjaksi lipun Take Thatin konserttiin – ja siitä se sitten lähti: "Ihmisen pitäisi olla joskus itsekäs ja toteuttaa omia unelmiaan, hullujakin"

Virpi Mäki löysi Take Thatin vasta aikuisena. Nyt hän reissaa keikoilla Lontoossa ja tapaa siellä muita faneja.

Take That
Virpi Mäki ja Facebookin fanisivuston yhdistämät ystävät. Kuva oli tänä vuonna Take Thatin kiertueohjelmassa otsikolla "The best fans in the world". Virpi on kuvassa kolmas oikealta.
Virpi Mäki ja Facebookin fanisivuston yhdistämät ystävät. Kuva oli tänä vuonna Take Thatin kiertueohjelmassa otsikolla "The best fans in the world". Virpi on kuvassa kolmas oikealta.Virpi Mäki

Virpi Mäki, 54, purskahtaa nauruun kysymykselle siitä, onko hän tapetoinut makuuhuoneen seinät Take Thatin julisteilla. Ei tietenkään ole.

Mutta. Hänellä on "muistoseinä". Se on takkahuoneessa. Siellä on kuvia ja yksi julistekin.

– Vähän kyllä häpeän itseäni, että käyttäydyn kuin teinit. Mutta olen silti sitä mieltä, että ikä on pelkkä numero, elämä pitää elää.

Virpi Mäki haluaakin korostaa, että ihmisen pitäisi olla joskus itsekäs ja toteuttaa omia unelmiaan, hullujakin, silloin kun siihen on mahdollisuus, eikä lykätä niitä tulevaisuuteen.

– Koska sitten voi olla liian myöhäistä. Kun tekee sitä mistä tykkää, tulee onnelliseksi ja onpa vanhana sitten mitä muistella.

Take Thatin konsertti Lontoossa toukokuussa 2019.
Take Thatin konsertti Lontoossa toukokuussa 2019.Virpi Mäki

Oma juttu löytyi aikuisena

Virpi Mäki on kurikkalainen perheenäiti, joka lasten aikuistuttua ja lennettyä pesästä löysi viimein oman juttunsa. Harrastuksen, joka on paljon enemmän kuin bändi tai fanitus, vaikka siitä kaikki alkoikin seitsemän vuotta sitten. Se on yhteisö, entuudestaan tuiki tuntemattomia ihmisiä, eri puolilta maailmaa, jotka jakavat saman intohimon.

Eri ikäisistä naisista koostuva porukka tutustui toisiinsa sosiaalisessa mediassa, popyhtye Take Thatin faniryhmässä Facebookissa. Sittemmin heistä on tullut sydänystäviä, jotka vaihtavat kuulumisia lähes päivittäin ja tapaavat toisiaan yhtyeen konserteissa.

Fanikulttuurin tutkija Janne Poikolaisen mukaan Virpi Mäen tarina on melkein kuin kouluesimerkki siitä, miten fanikulttuuri toimii nykyisin.

– Voidaankin sanoa, että internet ja sosiaalinen media ovat suurin murros fanikulttuurin historiassa.

Musiikki, fanitietous ja faniyhteisöt ovat muutaman klikkauksen päässä.

Se, että ihminen voi fanittaa kotoa käsin tai anonyymisti ovat Poikolaisen mukaan vaikuttaneet siten, että fanikulttuurin piiriin on tullut yhä enemmän varttuneempia yleisön jäseniä ja toisaalta myös entistä nuorempia lapsia.

 "Niiden showthan ovat spektaakkeleita ja aivan valtavan upeita. Bändihän on kuuluisakin siitä, että konsertit tehdään ihan viimeisen päälle", Virpi Mäki sanoo.
"Niiden showthan ovat spektaakkeleita ja aivan valtavan upeita. Bändihän on kuuluisakin siitä, että konsertit tehdään ihan viimeisen päälle", Virpi Mäki sanoo.Virpi Mäki

Ikimuistoiset Lontoon olympialaiset

Poikabändi Take That dominoi Ison-Britannian listoja 1990-luvulla. Yhtyeen suosiosta kertoo, että sen hajoamisen vuoksi vuonna 1996 Isossa-Britanniassa piti avata avustusnumeroita, joihin hätääntyneet fanit saivat soittaa.

Virpi Mäki oli tuohon aikaan pienten lasten kotiäiti. Hän tiesi yhtyeen, mutta se ei herättänyt sen kummempia tunteita: ei musiikki tai yhtyeen hajoaminenkaan.

Take That teki comebackin kymmenen vuotta myöhemmin nelihenkisenä. Robbie Williams oli jättänyt yhtyeen jo ennen sen hajoamista.

Kun bändi esiintyi Lontoon olympialaisten päättäjäisissä vuonna 2012, se oli hetki, joka tiesi Virpi Mäelle menoa.

– Silloin se kolahti. Aloin etsiä netistä ja YouTubesta lisätietoa ja mitä enemmän sain selville, sitä enemmän halusin tietää.

Lippu oli lahja itselle

Vuonna 2013 Mäki löysi Take Thatin faniyhteisön Facebookista.

Sama porukka päätyi juttelemaan usein ja huomasi jakavansa samanlaisen huumorintajun. Kun ryhmän muut jäsenet alkoivat puhua lippujen hankkimisesta Lontoon konserttiin, ajatus alkoi kiehtoa Virpiäkin.

– Silloin ajattelin, että mikä minua pidättelee. Päätin, että vuonna 2015, kun täytän 50, se on lahja minulta minulle: ostan lipun Take Thatin konserttiin.

Kun Take That esiintyi Lontoossa O2-areenalla kesäkuussa 2015, Virpi Mäki oli paikalla noin 20 000 muun fanin kanssa.

– Löysin oman istuimeni ja katselin ympärilleni. Muistan ajatelleeni, että näin tultiin Kurikasta tänne: tämä on se mun juttu.

Take That on nykyisin kolmehenkinen bändi. Siihen kuuluvat Gary Barlow, Mark Owen ja Howard Donald.
Virpi Mäki kehuu, että Take Thatin konsertit ovat kokonaisvaltaisia elämyksiä kaikille aisteille. Virpi Mäki

Facebook-tuttujen kanssa keikalle

Ensimmäiselle konserttimatkalle Virpi Mäen aviomies lähti matkaseuraksi, vaikka ei konserttiin mukaan tullutkaan. Silloin Virpi tapasi stadionilla ensi kertaa yhden faniyhteisön tuttavistaan.

– Poruhan siinä tuli molemmilta. Oli fantastista tavata ihminen, johon oli tutustunut vain Facebookissa. Oltiin heti samalla aaltopituudella ja aivan kuin olisi tunnettu aina.

Virpi Mäki kertoo, että koko faniyhteisö on ihmeellinen. Eri ikäisiä ihmisiä eri puolilta maailmaa: joukossa jo 1990-luvun fanien lapsiakin sekä Virpin kaltaisia "myöhäisheränneitä". Silti heidän välillään vallitsee merkillinen yhteys sosiaalisen median välityksellä.

Virpi Mäen Take That -faniyhteisön ydinporukkaan kuuluu yhdeksän jäsentä. Yksi on Kanadasta, yksi Yhdysvalloista ja kuusi Isosta-Britanniasta. He tapasivat ensimmäistä kertaa kasvotusten Virpin seuraavalla konsettimatkalla, vuonna 2017 Birminghamissa.

– En osaa sanoin kuvailla, miltä se tuntui, kun ne ihmiset olivat konkreettisesti siinä. Olimme kuin sisarukset – ei sitä osaa selittää. He olivat kaikki tosi sydämellisiä ja meillä oli niin hauskaa yhdessä.

Viime vuonna Virpi Mäki kävi katsomassa kolme Gary Barlow'n keikkaa ja tänä vuonna toukokuussa kaksi Take Thatin konserttia Lontoossa. Hän naurahtaa kuitenkin olevansa "pieni tekijä". Tuttava esimerkiksi on käynyt katsomassa saman konsertin 14 kertaa Englannissa.

Virpi ja Kaisa ovat Take Thatin yhdistämiä ystäviä.  He kävivät yhdessä katsomassa Gary Barlow'ta Lontoossa. Viestejä oli alun perin vaihdettu twitterissä. "Meillä oli tosi kivaa, vaikka ei entuudestaan tiedetty toisistamme muuta kuin nimet", Virpi Mäki kertoo.
Virpi ja Kaisa ovat Take Thatin yhdistämiä ystäviä. He kävivät yhdessä katsomassa Gary Barlow'ta Lontoossa. Viestejä oli alun perin vaihdettu twitterissä. "Meillä oli tosi kivaa, vaikka ei entuudestaan tiedetty toisistamme muuta kuin nimet", Virpi Mäki kertoo.Virpi Mäki

Fanit ja idolit ovat lähentyneet toisiaan

Sosiaalinen media vaikuttaa merkittävästä Virpi Mäen harrastuksen ylläpitoon. Paitsi että hän ystävineen kommunikoi ja pitää yhteyttä somessa, siellä ovat myös bändin jäsenet.

– He ovat aktiivisia sosiaalisessa mediassa, informoivat mitä on tulossa ja näkyvät siellä itsekin usein. Tiedän että on paljon staroja, jotka ovat paljon passiivisempia. Tuntuu että nämä välittävät hyvin paljon faneistaan.

Poikolainen vahvistaa Mäen kokemuksen: sosiaalinen media on tehnyt fanien ja idolien välisestä vuorovaikutuksesta välittömämpää. Hän sanoo, että selkeimmillään se näkyy esimerkiksi juuri fanichateissa.

Hän huomauttaa, että vaikka internet ja sosiaalinen media mahdollistavat paljon hyvää, niin monia sosiaalisen median negatiivisia piirteitä liittyy myös virtuaalisiin faniyhteisöihin. Niissäkin on toisinaan ilkkumista, trollaamista ja suoranaista kiusaamistakin, jos ei muuten, niin ulkopuolisten toimesta.

Lisäksi faniutta kuvataan Poikolaisen mukaan monenlaisilla negatiivisilla ja stereotyyppisilläkin luonnehdinnoilla. Silti positiiviset seikat vievät tutkijan mukaan selkeän voiton.

– Puhutaan pakkomielteisyydestä ja hysteriasta, mutta kyllä itse näen, että fanius on ensisijaisesti positiivinen ja vahvasti voimauttava ilmiö. Sekin on positiivista, että faniutta ei ole ikään kuin velvoitetta jättää enää sinne nuoruuteen, kuten oli ennemmin.

Virpi Mäki käy konserttireissuillaan katsomassa saman konsertin kahdesti tai jopa kolmesti. "Konsertti näyttäytyy aivan erilaisena riippuen siitä, katsooko sitä ihan lavan edestä tai vaikkapa jostain takaa", hän sanoo.
Virpi Mäki käy konserttireissuillaan katsomassa saman konsertin kahdesti tai jopa kolmesti. "Konsertti näyttäytyy aivan erilaisena riippuen siitä, katsooko sitä ihan lavan edestä tai vaikkapa jostain takaa", hän sanoo.Virpi Mäki

"Se antaa niin paljon"

Virpi Mäki ei nuorena käynyt konserteissa, eikä fanittanut oikeastaan mitään tai ketään.

Kun hän sitten viisikymppisenä hurahti poikabändiin, tutustui sosiaalisessa mediassa uusiin ihmisiin ja lähti yksin reissuun – se oli yllätys lähipiirille, mutta eniten ehkä Virpille itselleen.

Itsekin hän on pohtinut, mikä hänet mahtoi saada repäisemään. Eikä hän tyrmää, etteikö viidenkympin villityksellä olisi voinut olla osuutta asiaan.

– Ainakin minusta on tullut rohkeampi. Ja ehkä se, kun lapset ovat muuttaneet kotoa, on vaikuttanut. Olen aina ollut sellainen, että laitan muut etusijalle, mutta nyt on tullut aika, että voin ajatella itseäni.

Kotijoukot toipuivat nopeasti hämmästyksestä, jonka äidin poikabändiin hurahtaminen aluksi aiheutti. Eikä Take Thatin kohdalla oikeastaan voi puhua poikabändistäkään enää, sillä bändin jäsenet Gary Barlow, Mark Owen ja Howard Donald ovat itsekin viisikymppisiä perheenisiä.

– Laitan konserttireissuilta perheenjäsenille kuvia whatsappilla ja he näkevät keiden kanssa olen ja miten kivaa meillä on. He tietävät, kuinka onnellinen olen, kun palaan ja ymmärtävät, että se auttaa taas jaksamaan arjessa. Se antaa niin paljon.