Norjan prinsessaa vaaditaan luopumaan kruunustaan – luentokiertue samaanipoikaystävän kanssa oli liikaa

Prinsessa Märtha Louise sanoo, ettei ole edes harkinnut kuninkaallisesta tittelistään luopumista.

Norjan kuninkaalliset
Samaani Durek Verrett ja prinsessa Märtha Louise.
Samaani Durek Verrett ja prinsessa Märtha Louise saapumassa Huomenta Norja -ohjelman haastateltaviksi.Stian Lysberg Solum / EPA

Prinsessa Märtha Louisen asema kuninkaallisena aiheuttaa jälleen kiivasta keskustelua Norjassa. Tuorein kohu liittyy prinsessan poikaystävään, samaanina esiintyvään Durek Verrettiin.

Samaani Durek ja kuningas Haraldin tytär prinsessa Märtha Louise ovat paitsi rakastavaisia myös yhteistyökumppaneita. Kaksikko on järjestänyt yhdessä Prinsessa ja samaani -luentokiertueen. Samaani Durek on herättänyt arvostelua väittämällä pystyvänsä parantamaan sairauksia, esimerkiksi syövän.

Arvostelijoiden mukaan Märtha Louise hyödyntää asemaansa kaupallisesti ja hänen pitäisi sen vuoksi luopua prinsessan tittelistään, kertoo Norjan yleisradioyhtiö NRK (siirryt toiseen palveluun).

"En saa valtiolta rahaa"

TV2:n Huomenta Norja -ohjelmassa (siirryt toiseen palveluun) yhdessä poikaystävänsä kanssa torstaina vieraillut Märtha Louise puolustautui tiukasti syytöksiä vastaan. Prinsessa sanoi, ettei ole edes harkinnut prinsessan asemastaan luopumista.

– Olen osa (kuninkaallista) perhettä ja aion myös pysyä sen osana, prinsessa napautti.

Hän muistutti katsojia siitä, ettei hän saa valtiolta määrärahaa, vaan elättää itse itsensä.

Norjan hovi on kommentoinut asiaa tiedottamalla seuraavansa asiasta käytävää keskustelua. NRK:n mukaan (siirryt toiseen palveluun) hovi käy keskusteluja prinsessa Märtha Louisen kanssa tämän elinkeinotoiminnasta. Prinsessaa ei ole puhuteltu hänen kuninkaalliseksi korkeudekseen enää vuoden 2002 jälkeen tämän yritystoiminnan vuoksi.