Terveystalostako Työsykkeen uusi omistaja?

Yrityskauppa selviää kesän aikana.

Hämeenlinna
Työsyke tunnus nettisivulla
Työsyke on saamassa uuden isännän Terveystalosta.Työsyke

Terveystalo on vahva ehdokas kantahämäläisen Työsykkeen uudeksi omistajaksi.

Työterveyspalveluja tuottavan yhtiön nykyiset omistajat järjestivät keväällä kilpailutuksen, jonka voitti Terveystalo.

Työsykkeen pääomistajan, Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto päättää osakekaupasta kesäkuussa. Muut Työsyke Oy:n omistajat käsittelevät kauppaa omissa päätöksentekoelimissään touko-kesäkuun aikana.

Työsykkeen palveluksessa on 48 työntekijää. Osakekauppa ei muuta työntekijöiden asemaa.

Työsyke Oy:llä on kuusi toimipistettä Hämeenlinnassa, Lammilla, Janakkalassa ja Riihimäellä.