Hämmentävä skandaalivideo johti varaliittokanslerin eroon Itävallassa – puoluejohtajan epäilyttäviä puheita salakuvattiin Ibizalla

Itävallan varaliittokansleri ilmoitti eroavansa. Taustalla on videomateriaali vuodelta 2017.

Itävallan politiikka
Liittokansleri Sebastian Kurz (vas.) ja varaliittokansleri Heinz-Christian Strache joulukuussa 2017.
Tuore liittokansleri Sebastian Kurz (vas.) ja varaliittokansleri Heinz-Christian Strache joulukuussa 2017. Christian Bruna / EPA

Itävallan varaliittokansleri Heinz-Christian Strache on ilmoittanut eroavansa.

Aiemmin lauantaina uutistoimisto Reutersin lähteet kertoivat, ettei Itävallan liittokansleri Sebastian Kurz aio enää tehdä yhteistyötä äärioikeistolaista vapauspuoluetta edustavan Strachen kanssa.

Strachen mukaan hänen tilalleen tulee liikenneministeri Norbert Hofer.

Kurzin odotetaan kommentoivan asiaa myöhemmin iltapäivällä.

Eron syynä on videomateriaali, joka vuosi julkisuuteen perjantaina.

Nauhoilla vaikuttaa siltä, että Strache lupaa järjestää valtion urakoita venäläisenä sijoittajana esiintyvälle naiselle. Vastineeksi hän odottaa taloudellista ja poliittista tukea.

Video on kuvattu ennen vuoden 2017 vaaleja piilotetuilla kameroilla.

Videoiden sisällöistä kertoivat perjantaina Der Spiegel (siirryt toiseen palveluun) ja Süddeutsche Zeitung (siirryt toiseen palveluun). Der Spiegel kertoo varmistaneensa videon aitouden.

Video on kuvattu loma-asunnolla Ibizalla. On epäselvää, mikä motivaatio sen takana on.

Videolla esiintyy Strachen lisäksi Johann Gudenus, joka on nykyisin vapauspuolue FPÖ:n eduskuntaryhmän johtaja. Miehet epäilevät ansaa, mutta astuvat siihen silti.

Spiegelin mukaan videolla esitettyihin moninaisiin suunnitelmiin lukeutuu muun muassa keskustelu itävaltalaisen Kronen Zeitung -lehden hankkimisesta vaalivoiton pönkittämiseksi.

Venäläisnainen väittää miehille harkinneensa lehden ostamista ja kysyy uudelleen ja uudelleen, mitä saa, jos ostaa lehden ja auttaa FPÖ:n ykköseksi. Strache vastaa, että sen jälkeen voidaan keskustella mistä tahansa.

Keskusteluita käydään myös esimerkiksi tieurakoista.

Strachen vapauspuolue ja Kurzin kansanpuolue muodostivat yhdessä hallituksen loppuvuodesta 2017.

Wienin keskustassa suuri ihmisjoukko on osoittanut mieltään ja vaatinut uusia vaaleja.

Aiheesta muualla:

Der Spiegel: Is Austria's Vice Chancellor for Sale? (siirryt toiseen palveluun)

Süddeutsche Zeitung: In der Falle (siirryt toiseen palveluun) (maksumuurin takana)

Süddeutsche Zeitung: Strache-video. Das sind die Schlüsselszenen (siirryt toiseen palveluun)

Kronen Zeitung: Strache nach Video vor Aus und wir vor Neuwahlen? (siirryt toiseen palveluun)

Päivitetty 13.32 tiedoilla Strachen erosta.

Lähteet: Reuters