Juncker: Olli Rehn ja Erkki Liikanen olisivat erinomaisia EKP:n johtoon

Juncker korostaa, että nimitysvyyhti kuuluu kuitenkin jäsenmaille ja parlamentille, eikä hän halua sekaantua siihen.

Jean-Claude Juncker
Erkki Liikanen ja Olli Rehn Suomen Pankin Euro & talous -verkkojulkaisun tiedotustilaisuudessa Helsingissä
Erkki Liikanen ja Olli Rehn.Jarno Kuusinen / AOP

Euroopan komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin mielestä Olli Rehn ja Erkki Liikanen olisivat erinomaisia Euroopan keskuspankin (EKP) johtoon.

Juncker sanoo STT:lle pohjoismaiden uutistoimistojen haastattelussa, että sekä Liikasella että Rehnillä on kaikki, mitä EKP:n pääjohtajalta vaaditaan. Samalla hän muistuttaa, että päätös kuuluu jäsenmaille.

– He ovat hyviä ystäviäni. Jos haluat olla avuksi ystäville, älä tue heitä liian paljon. Mutta he kaksi olisivat totta kai erinomaisia, koska heillä on kaikki, mitä EKP:n pääjohtajalla pitää olla. Mutta on ranskalaisia, saksalaisia ja muita.

Hän muistuttaa, että nimitys on jäsenmaiden käsissä.

Aiemmin Handelsblattin haastattelussa Juncker sanoi, ettei hänellä olisi mitään sitä vastaan, jos Saksan keskuspankin pääjohtaja Jens Weidmann nousisi Euroopan keskuspankin johtoon.

– Sanoin, etten olisi pahoillani, jos saksalaisesta tulisi EKP:n pääjohtaja, mutta en virallisesti ja vahvasti tukenut Jens Weidmannia, joka on hyvä ystäväni, Juncker selventää.

EU:n ylimpiä johtajanpaikkoja ei ole vielä tipahtanut Pohjoismaille, eikö olisi jo aika?

Luxemburgin pitkäaikainen pääministeri ja komissiota viisi vuotta johtanut Juncker sanoo, ettei hänellä olisi mitään sitä vastaan, jos joku viisaasta Pohjolasta asettuisi johonkin näistä tehtävistä. Nimitysvyyhti kuuluu kuitenkin jäsenmaille ja parlamentille, eikä hän halua sekaantua siihen.

Vaalien jälkeen EU-maat sopivat paketista, johon kuuluu neljä tehtävää: Junckerin seuraajan, Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan, korkean edustajan ja Euroopan keskuspankin pääjohtajan paikat.