Aserakas Sveitsi hyväksyi aselakien tiukentamisen – aseita on paljon, sillä armeijan jälkeen aseensa saa pitää

Sveitsi hyväksyi myös yritysvero- ja eläkejärjestelmän uudistamisen.

aseet
Mies oli matkalla ampumaradalle Sveitsin Beckenriedissä viime viikolla.
Mies oli matkalla ampumaradalle Sveitsin Beckenriedissä viime viikolla. Urs Flueeler/ EPA

Sveitsiläiset ovat kansanäänestyksessä hyväksyneet aselakien tiukentamisen.

Tiukennus hyväksyttiin selvin luvuin. Aselakeja halusi tiukentaa 64 prosenttia äänestäneistä.

Vaikka Sveitsi ei ole Euroopan unionin jäsen, äänestyksen taustalla on EU. Sveitsi on monin sitein EU:n kumppani ja kuuluu vapaan liikkuvuuden passittomaan Schengen-alueeseen.

Unioni päätti tiukentaa asemääräyksiään vuoden 2015 Pariisin terrori-iskujen jälkeen. Se toivoo, että joukkoon liittyy myös Sveitsi.

EU haluaisi, että poliisin tiedossa on kaikkien aseiden omistajat ja aseet, ja että automaatti- ja puoliautomaattiaseita joko rajoitettaisiin tai ne kiellettäisiin. Tavoitteena on helpottaa Schengen-alueen poliisien yhteistyötä.

Sveitsiläisten lakiuudistus lähtökohtaisesti kieltäisi puoliautomaattiset aseet, joissa on suuren kapasiteetin lipas. Erityisluvalla aseen voisi edelleen hankkia. Lisäksi eräät aseen osat on varustettava sarjanumerolla ja kaikki aseet on merkittävä rekisteriin kolmen vuoden kuluessa.

Armeijan jälkeen aseen saa pitää

Sveitsi on perinteinen asemaa, jossa aseiden omistaminen ja aseharrastukset ovat yleisiä. Maan aselait ovat varsin sallivia.

Gunpolicy.org-sivuston (siirryt toiseen palveluun) mukaan Sveitsissä on noin 41 asetta sataa ihmistä kohti. Suomen vastaava luku on noin 32. Sveitsiläisillä arvioidaan Gunpolicyn mukaan olevan noin 2,3–3,4 miljoonaa asetta.

Tarkkaa lukua on vaikea arvioida, sillä Euronewsin mukaan (siirryt toiseen palveluun) Sveitsiin piti perustaa aserekisteri vasta Schengen-jäsenyyden myötä vuonna 2008. Ennen vuotta 2008 hankitut aseet eivät siis välttämättä näy tilastoissa. Uutistoimisto AFP muistuttaa lisäksi, että aserekisteri on paikallinen, ei kansallinen.

Yksi syy suureen aseiden määrään on asepalvelus: sen suoritettuaan miehet saavat pitää palvelusaseensa.

Ajatusta aseiden rajoittamisesta ei ole nielty purematta Sveitsin aseharrastajien keskuudessa. Gfs.bernin mielipidekyselyssä (siirryt toiseen palveluun) aselakien uudistus sai ennen äänestystä kuitenkin 65 prosentin kannatuksen äänestäjien keskuudessa.

Hallitus oli lakiuudistuksen kannalla. Se varoitti, että "ei"-tulos voisi johtaa suhteiden heikkenemiseen EU:n kanssa ja uhata Sveitsin asemaa EU-alueella vapaan liikkuvuuden takaavassa Schengen-järjestelmässä, samoin kuin pakolaisten vastaanottoa koskevassa Dublinin sopimuksessa.

Aserajoitusten kannattajat vetoavat itsemurhiin

Sveitsin asemäärien surullinen puoli on, että itsemurha tehdään usein aseella.

Britannian yleisradioyhtiön BBC:n mukaan (siirryt toiseen palveluun) aserajoitusten kannattajat perustelevat kantaansa muun muassa kotiväkivallalla ja itsemurhien määrällä. Rajoitusten kannattajien mukaan epätoivon hetkellä helposti käsillä oleva ase voi ajaa tekoon, joka muuten olisi estettävissä.

Kansanäänestyksen tuloksia odotetaan iltapäivällä.

Yritysvero- ja eläkeuudistus hyväksyttiin

Sveitsiläiset ovat hyväksyneet selvällä ääntenenemmistöllä myös eläke- ja yritysverolain uudistuksen.

Verolain uudistus korottaa alimpia yritysveroja. EU ja teollisuusmaiden järjestö OECD olivat vaatineet tätä, jotta Sveitsi ei antaisi asiatonta kilpailuetua maassa sijaitseville yrityksille.

Eräissä kantoneissa yritysveron suuruus oli vain 7,8 prosenttia, kun Sveitsissä normaalina pidetty vero on 12 - 24 prosenttia.

Päivitetty 13:45 alustavilla tulosennusteilla ja 17.20 lopullisilla tuloksilla.

Lähteet: AFP, Reuters, AP