Washingtonin osavaltio sallimassa ihmisen kompostoimisen

Läheisen jäänteet voisi halutessaan käyttää vaikkapa puun kasvattamiseen.

kuolema
Kevätkukkia Washingtonin osavaltiossa vuonna 2004.
Kevätkukkia Washingtonin osavaltiossa vuonna 2004.Barry Sweet / EPA

Läheisen jäänteet mullaksi ja vaikkapa kukkapenkin juurelle. Tämä voi olla kohta mahdollista Yhdysvalloissa Washingtonin osavaltiossa.

Osavaltion lainsäätäjät ovat jo hyväksyneet asiaa koskevan lain, ja se päätyy osavaltion kuvernöörin Jay Insleen pöydälle tiistaina.

Wbur-radioaseman mukaan (siirryt toiseen palveluun) kuvernöörin odotetaan allekirjoittavan lain. Jos hän todella allekirjoittaa sen, laki astuu voimaan 1. toukokuuta 2020.

Washingtonissa on jo valmiina yritys ihmisten kompostointia varten. Sen tavoitteena on olla kompostointihautauspalvelu, jonne vainaja tuodaan kompostoitavaksi.

Recompose-nimistä yritystä johtaa Katrina Spade, joka on tutkinut ihmisen kompostoitumista vuosien ajan, Seattle Times -lehti kertoo (siirryt toiseen palveluun). Tutkimusten lopputuloksena on, että oikein tehty ihmisen kompostointi tuottaa multaa, jota on turvallista käyttää kotipuutarhassa.

Spaden yrityksen menetelmä lupaa (siirryt toiseen palveluun) kompostoida ruumiin 30 päivässä. Vainaja laitetaan "arkkuun" puunpalojen ja oksien kanssa ja lämpötila nostetaan 55 asteeseen.

Washington Postin mukaan (siirryt toiseen palveluun) omaiset voisivat viedä lopputuotteen kotiin tai lahjoittaa sen hyväntekeväisyyteen. Ripottelua koskisivat samat säännöt kuin tuhkan sirottelua, eli siihen tarvittaisiin yleensä maanomistajan lupa.

Lain kannattaja Wes McMahan sanoi Seattle Timesin haastattelussa toivovansa, että joskus hänen jäänteensä ruokkivat puuta, johon asennetaan keinu tulevia sukupolvia varten.

– Ehkä iso vaahtera, jossa on vahva oksa keinua varten, hän maalaili.

Kompostointia markkinoidaan hautausta edullisempana ja ympäristöystävällisenä vaihtoehtona.

Euroopassa Ruotsissa on aiemmin kehitelty ruumiin jäädyttämistä nestemäiseen typpeen upottamalla. Belgiassa on jo hyväksytty uudentyyppisiä hautausmenetelmiä (siirryt toiseen palveluun).

Suomessa vainajan tuhkaaminen on nykyisin yleistä. Vainajan tuhkat voi sirotella tai haudata mereen tai maalle, mutta siihen on oltava alueen omistajan tai haltijan suostumus. Muistomerkkiä varten pitää hakea lupa.