Toimittajalta: Darude jäi semifinaalinsa viimeiseksi – Euroviisuissa rimanalituksia tapahtuu, olipa asialla Yle tai yleisö

Suomen edustaja pärjää seuraavan kerran Euroviisuissa rehellisyydellä, ennustaa Yle Uutisten kulttuuritoimittaja Mattias Mattila.

Euroviisut
Ville Virtanen ja Sebastian Rejman lehdistön haastateltavana Tel Avivissa 13. toukokuuta.
Ville Virtanen ja Sebastian Rejman lehdistön haastateltavana Tel Avivissa 13. toukokuuta.Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Hyvä läppä, joka saattaa toimia.

Näin optimistisesti ajattelin, kun Daruden eli Ville Virtasen valinta Suomen Euroviisu-edustajaksi julkistettiin tammikuun lopulla.

Reilun viikon kuluttua oli aika esitellä kappaleet. Ensimmäiseksi tarjoiltiin Release Me, jonka ihan lupaava alku ei koskaan varsinaisesti lunasta. Kappaleen huipennus sentään tuntuu edes osittain mahanpohjassa, kunhan volumenappi on ruuvattuna kaakkoon.

Toisena vuorossa oli Superman. Kokonaisuutena tunne lunastamattomuudesta säilyi. Odotettu Sandstorm-soundi hukkui tasapaksuun massaan. Missä on tajunnan räjäyttävä bassodroppi artistilta, joka tunnetaan nimenomaan Sandstormin tajunnan räjäyttävästä bassodropista?

Tai paremmin, miksei soundia viety uusiin sfääreihin vaikkapa täysin erilaisessa kontekstissa? Lukemattomat mahdollisuudet jäivät käyttämättä.

Lopulta oli Look Awayn vuoro. Viimeistään tämän biisin myötä alun optimismini vaihtui pessimismiin. Darude ei lähtenyt Euroviisuihin pilke silmäkulmassa. Darude ei pyrkinyt luomaan uutta millennium-buumia Suomeen ja Eurooppaan. Darude ei halunnut yllättää.

Darude tuli kisaan sinänsä kunnioitettavasti omana itsenään eli vähän väsyneenä faijana. Sellainen ei kanna, kun vieressä kaveri laulaa populaarioopperaa metrien korkuisen seipään päällä, ja toisella puolella vedetään lekkeriksi sadomasokismileikeillä.

Tilastot ovat karua luettavaa

Varhain aamuyöllä julkistettujen kokonaistulosten perusteella Darude ja Sebastian Rejman jäivät heikkotasoisen semifinaalin jumboksi. Huono menestys on toki ikävää, muttei millään tapaa ennenkokematonta.

Kaikki sen tietävät, ettei Suomi pärjää Euroviisuissa. Tällä vuosikymmenellä pääsimme finaaliin tasan neljä kertaa. Softenginen 11. sija Kööpenhaminassa 2014 tuntui voitolta.

Tulosten valossa on turha väittää, että Ylen tapa valita edustaja diktaattorin elkein kahtena edellisenä vuotena olisi väärä. Otanta on toki pieni, mutta puolet, siis 50 prosenttia, Ylen valitsemista ehdokkaista on päässyt finaalivaiheeseen saakka. Saara Aalto teki sen rimaa hipoen viime vuonna.

Kansan valitsemista ehdokkaista kolme kahdeksasta – 37,5 prosenttia – on päässyt finaaliin. Ennen uudistusta takana oli kolme peräkkäistä kuivaa vuotta: Norma John, Sandhja ja Pertti Kurikan Nimipäivät jäivät kukin armotta semifinaaleihin.

Siinä missä Darude oli semifinaalinsa jumbo 23 pisteellä, Pertti Kurikan Nimipäivät oli yhtä lailla eränsä viimeinen 13 pisteellä. Rimanalituksia näyttää tapahtuvan – olipa äänessä Yle tai yleisö.

Valinnassa kyllä osataan epäonnistua

Yle tiedottaa vielä toukokuun aikana, millä tavalla vuoden 2020 Euroviisu-karsinta järjestetään.

– Mietimme nyt eri vaihtoehtoja, että kuinka valinta tehdään. Meillä ei ole asian suhteen kiirettä, vaikka kaikilla muilla tuntuu olevan, tuottaja Anssi Autio toteaa puhelimessa.

Tämän vuosikymmenen tilastojen valossa on se ja sama, mitä siellä päätetään. Todennäköisesti huonosti menee.

Muutos on luvassa vasta, kun edustustaja itse sisäistää Euroviisujen luonteen maailman hullunkurisimpana musiikkikarnevaalina. Tyylilaji on vapaa, mutta ruuhkaa on lähes kaikissa sarakkeissa.

Parhaan poppikappaleen tekee Ruotsi, ja överiseksikkyyttä on aina tarjolla jostain päin Itä-Eurooppaa. Ranska vetää halutessaan pisteet kotiin kielivalinnasta, ja joka kerta löytyy joku, jonka lavashow on juuri sopivasti liikaa.

Meemipotentiaalia löytyy etelän temperamentista – ei pohjoisen jäykistelijöistä.

Ennustankin, että Suomi pärjää seuraavan kerran Euroviisuissa balladilla. Sellaisella yksinkertaisella viisulla, jolla Hollanti voitti kisat viime yönä ensimmäistä kertaa yli neljäänkymmeneen vuoteen.

Koskettava esitys kaipaa ennen kaikkea rehellisyyttä, ja sitä täältä päin Eurooppaa luulisi löytyvän.

Kun oikea kappale ja esittäjä löytyvät, sen tuntee nahoissaan. Silloin on se ja sama, onko asialla ollut Yle vai yleisö. Molemmat pystyvät siihen, ja kumpikin osaa myös epäonnistua valinnassa pahanpäiväisesti.