Neuvolan ja varhaiskasvatuksen yhteistyö laajenee Janakkalassa

Tänä keväänä jopa 92 prosenttia vanhemmista valitsi tarjotun uuden vaihtoehdon.

Janakkala
Pöydän alla on puinen hymynaama.
Ville Välimäki / Yle

Neuvolan ja varhaiskasvatuksen yhteistyö on onnistunut hyvin Janakkalan Tervakoskella.

Viime syksystä lähtien Tervakosken päiväkodeissa on kokeiltu neuvolan kolmivuotistarkastuksen ja niin sanotun vasu-keskustelun eli varhaiskasvatussuunnitelma-keskustelun yhdistämistä.

Kunnan keräämien tietojen mukaan yli 90 prosenttia vanhemmista on halunnut yhdistää lapsensa kolmivuotistarkastuksen sekä vasu-keskustelun. Lapsen kannalta neuvolatarkastus tutussa ympäristössä antaa todellisen kuvan lapsen kehityksestä ja taidoista.

Hyvien kokemusten vuoksi yhteistyömalli jatkuu edelleen Tervakoskella ja laajenee syksyllä myös Turenkiin.

Janakkalassa on tavoitteena, että toimintamalli vakiintuu normaaliksi käytännöksi ja laajenee myös yksityisten päiväkotien puolelle.