Tutkimus: Kananmuna päivässä ei ole yhteydessä aivoinfarktin riskiin

Kohtalaisen runsaasti kolesterolia sisältävä ruokavalio ei näytä olevan yhteydessä aivoverenkiertohäiriön riskiin.

kolesteroli
Viipaloituja kananmunia.
Ismo Pekkarinen / AOP

Kohtalaisen runsas kolesterolin saanti ruokavaliosta tai kananmuna päivässä ei ole yhteydessä suurentuneeseen aivoinfarktin riskiin, kertoo Itä-Suomen yliopistossa julkaistu tutkimus.

Sen mukaan yhteyttä ei havaittu myöskään niillä tutkittavilla, joilla oli perimässään kolesteroliaineenvaihduntaan vaikuttava tekijä.

Tällainen perimä on poikkeuksellisen suurella osalla, eli noin kolmasosalla suomalaisista. Heillä ruokavalion kolesterolilla on suurempi vaikutus veren kolesterolipitoisuuteen. Aiemmin ei ole ollut tutkimustietoa siitä, miten runsas kolesterolin saanti ruokavaliosta vaikuttaa heidän riskiinsä saada aivoverenkiertohäiriö.

Suurimmalla osalla väestöä ruokavalion kolesteroli vaikuttaa vain vähän veren kolesterolipitoisuuteen.

Tutkimuksessa keskimäärin runsas neljäsosa ruokavalion kolesterolista tuli kananmunista. Seurannassa oli 1 950 suomalaista miestä 21 vuoden ajan. Tänä aikana heistä 217 sai aivoinfarktin.

Tutkijoiden mukaan havaintojen yleistettävyyttä heikentää se, että tutkittavilla ei ollut sydän- tai verisuonisairautta tutkimuksen alussa ja tutkimusaineiston koko on suhteellisen pieni.

Tästä syystä tutkijat haluavat vahvistaa tulokset suuremmalla määrällä tutkittavia, joilla on jo sydän- ja verisuonisairaus ja joille nykyisin suositellaan vähäisempää kolesterolin määrää kuin muulle väestölle.

Aiemmin tutkimukset ruokavalion kolesterolin ja sen merkittävän lähteen, kananmunan yhteydestä aivoinfarktiin ovat tuottaneet vaihtelevia tuloksia.