AVI: Potilasturvallisuus vaarantunut Liperissä ja Outokummussa

Aluehallintoviraston mukaan Siun sotella on ollut viime kesänä ongelmia myös keskussairaalan yhteispäivystyksessä.

Joensuu
Liperin uuden pääterveysaseman pääsisäänkäynti.
Pekka Sivukari / Yle

Potilasturvallisuus on vaarantunut Liperin ja Outokummun terveyskeskusten vuodeosastoilla viime kesän ja syksyn aikana.

Itä-Suomen aluehallintovirasto katsoo, että vuodeosastoilla oli liian vähän koulutettuja hoitajia. Paikalla olevilta puuttui muun muassa luvat lääkkeiden antoon.

Henkilöstön määrä oli muutoinkin niukka tarpeeseen nähden.

Potilastuvallisuuden heikentyminen näkyi AVI:n mukaan lisääntyneinä haittatapausilmoituksina.

Myös keskussairaalan yhteispäivystyksessä työntekijöiden minimimäärä alitettiin usein viime kesän ja alkusyksyn aikana.

Aluehallintovirasto kehottaa Siun sotea huolehtimaan joustavasta rekrytoinnista, jotta päivystyksessä on tarpeeksi osaavia työntekijöitä.

Vuodeosastoilla tulee jatkossa olla riitävästi terveydenhuollon ammattilaisia.

AVI tutki asiaa Tehyn Siun soten tekemän epäkohtailmoituksen johdosta. Viranomainen jatkaa yksiköiden valvontaa.