Suomalaisille Egypti tarkoittaa lähinnä Sinuhea ja pyramideja – miksi arabimaailman suurimpaan maahan kannattaisi perehtyä enemmän?

Tuore teos valottaa Egyptin historiallisen kehityksen Kleopatran ajoista nykypäivään.

Kotimaa
Gizan pyramidit iltavalaistuksessa.
Pyramideistaan tunnetun Egyptin historia Kleopatrasta nykypäivään on saatu kansien väliin.Khaled Elfiqi / EPA

Tietokirjailija Andrei Sergejeff on kiireinen mies, vaikka viiden vuoden valtava kirjaurakka on takana. Hän istuu hämeenlinnalaisen torikahvion pöytään ja puheessa alkavat heti vilistä Harun al Rašid, faaraot, Isis ja Egyptin nykypolitiikka.

Sinuhesta ja faaraoista Egyptin historian tuntemuksen ammentaneille suomalaisille Sergejeffin tuore kirja, Egyptin historia Kleopatran ajasta nykyaikaan, tuo paljon uutta tietoa. Mutta miksi suomalaisten pitäisi tietää Egyptistä ja sen historiasta enemmän?

– Elämme nykyään verkostoituneessa maailmassa, missä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jos haluaa ymmärtää, mitä kaikkialla tapahtuu, pitää ymmärtää myös vähän kaukaisempien maiden ja alueiden kehityskulkuja, selittää Andrei Sergejeff perusteluja Egyptin historian merkityksestä.

– Egypti on arabimaailman suurin maa ja Afrikan toiseksi suurin maa, sekin on hyvä perustelu tietää maan menneisyydestä ja nykyisyydestä.

Nuoret miehet kuin ruutitynnyri

Egyptin viimeaikaisista tapahtumista merkittävimpiä ovat arabikevään tuomat Tahririn aukion mielenosoitukset. Mielenosoitusten seurauksena pitkäaikainen hallitsija, presidentti Hosni Mubarak joutui eroamaan. Lyhyen Muslimiveljeskunnan hallinnon ja sen aikana jatkuneiden väkivaltaisuuksien jälkeen vallan otti - jälleen kerran - armeija.

Näkymä Tahririn-aukiolle Kairossa 25. tammikuuta, kansannousun vuosipäivänä.
Tahririn aukio Kairossa 25. tammikuuta, kansannousun vuosipäivänä.Khaled Elfiqi / EPA

– Tämä näyttää ulospäin, että ympyrä on jälleen sulkeutunut, pohtii Andrei Sergejeff. – Kuitenkin kansa on nähnyt, että pitkäaikainenkin hallitsija saadaan joukkovoimalla pois asemastaan. Pitää muistaa, että mielenosoitukset kaatoivat lähes ikuisena pidetyn hallitsijan. Hosni Mubarak oli ollut vallassa kauemmin kuin edeltäjät Gamal Abdel Nasser ja Anwar Sadat yhteensä.

– Tämän kansa tietää ja kyllä sen tietää itsensä presidentiksi tynkävaaleilla valituttanut Abdel Fattah al Sisikin, uskoo Andrei Sergejeff.

Egyptin väkiluku on kasvanut vauhdilla ja se aiheuttaa ongelmia. Talous ei pysy väkiluvun kasvun mukana, jolloin köyhyys lisääntyy ja myös keskiluokan olot vaikeutuvat. Egyptissä on suuri joukko nuoria miehiä, joilla ei ole työtä eikä juuri myönteisiä tulevaisuuden näkymiä. Nämä nuoret miehet ovat ruutitynnyri.

– Tämmöisiä koulutettuja ja puolikoulutettuja nuoria miehiä on Egyptissä enemmän kuin kipuraja soisi, miettii myös Egyptin tuntija Andrei Sergejeff..

Ruuhkaa Kairossa Egyptissä
Egypti on suurin arabimaa. Väestön keskittyminen kaupunkeihin, etenkin Kairoon, näkyy jatkuvina ruuhkina.Khaled Elfiqi / EPA

Egyptin vakaus on tärkeä asia. Johtava arabimaa on ollut, ajoittaisista väkivaltaisuuksista huolimatta, pitkään suhteellisen vakaa valtio. Jos Egypti joutuisi kaaokseen, ne laineet tuntuisivat varmasti myös Suomessa.

– Kyllä ehdottomasti näin. Lähes sadan miljoonan asukkaan Egypti on liian iso kaatuakseen, analysoi myös Andrei Sergejeff.

Isis, Syyria ja väkivalta

Egyptin lähivaltioissa väkivalta on saanut paljon raaempia muotoja kuin Egyptissä. Syyriassa taistellaan edelleen, vaikka Isis on saatu ajetuksi maan alle.

Andrei Sergejeffin teos käsittelee Egyptin historian lisäksi myös Lähi-Idän historiaa, niitä on vaikea erottaa toisistaan.

Lähi-Idässä on vaikuttanut pitkään kaksi Islamin pääsuuntaa sunnalaiset ja šiialaiset. Lännestä katsottuna uskonsuunnat tappelevat paljon keskenään. Esimerkiksi Iranin ja Irakin sota (1980-1988) on nähty osin uskonnollisena selkkauksena.

Isis puolestaan on äärisunnalainen järjestö, jonka jäsenet vaikuttavat vihaavan toisen suuren islamin suuntauksen šiiojen edustajia jopa enemmän kuin länsimaalaisia.

Sergejeff kuitenkin tyrmää ajatuksen sunnalaisten ja šiiojen jatkuvasta vihanpidosta.

– Historiallisesti sunnalaiset ja šiialaiset valtiot ovat kyllä ottaneet yhteen, mutta ovat sunnalaiset tapelleet yhtä lailla keskenäänkin. Sotia ja erimielisyyksiä on turha ja väärin selittää uskonnon eroilla, torjuu Andrei Sergejeff.

– Yleensäkin uskonnollisella ääriajattelulla on hyvin vähän kannatusta esimerkiksi Egyptissä. Se ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö pienempikin ääriajattelijoiden joukko voi saada paljon pahaa aikaan, arvioi Sergejeff.

Faaraon ajan geeniperimä elää

"Faaraoiden historia oli arabien saapuessa egyptiläisille itselleenkin enää vain kaukaista historiaa. Satojen vuosien aikana se oli sulautunut yhteen ulkoisten vaikutteiden kanssa, osin hiipunut kokonaan, ja osin muuttunut tuntemattomaksi (stilisointi toimittajan)." Näin kirjoittaa Andrei Sergejeff kirjansa alkusivuilla.

Haastattelussa hän hieman tarkentaa kantaansa.

– On hankala sanoa paljonko yhteyttä nykyegyptiläisellä on faaraoiden ajan egyptiläisiin. Valtakunta ja asukkaat ovat kuitenkin pysyneet, joten geeniperimää varmastikin on.

– Mielenkiintoinen kulttuurinen piirre on se, että edelleen Egyptissä on Ylä- ja Ala-Egypti. Faaraoiden aikana Egyptin faarao hallitsi kahta valtakuntaa. Hänellä oli sekä Ylä- että Ala-Egyptin kruunu. Vielä tänä päivänäkin kieli- ja kulttuuriraja on aivan samassa paikassa kuin muinainen Ylä- ja Ala-Egyptin raja, kertoo Sergejeff.

Tuhannen ja yhden yön hahmot seikkailivat Kairossa

Jos unohdetaan väkivalta ja sodat, on monelle suomalaiselle Lähi-Itä kalifeineen avautunut Tuhannen ja yhden yön saduista.

Tuhannen ja yhden yön tarinat loi mystisen Lähi-Idän Aladdinin taikalamppuineen ja lentävine mattoineen, Ali Baban rosvoineen ja Sindbadin matkoineen. Tämä kaikki tapahtui oikeamielisen kalifin Harun al Rašidin (786-809) hallitessa Bagdadin palatsistaan.

Mies kuvassa
Tietokirjailija Andrei Sergejeff.Antti Ruonaniemi / Yle

Andrei Sergejeff riisuu tästäkin mystiikasta pienen palasen.

– Ne ovat hienoja satuja, jotka kiersivät varmasti suusta suuhun kauan. Kirjalliseen asuun ne kuitenkin saatiin vasta mamelukkien (1260-1517) Egyptissä. Senpä vuoksi satujen ympäristön voi tunnistaa mamelukkiajan Kairoksi eikä Harun al Rašidin Bagdadiksi.

– Onneksi se ei näiden satujen viehätystä yhtään alenna, naurahtaa Sergejeff.

Eikä arabikalifaatti ole muutenkaan ollut mikään menestystaru. Molemmilla islamin pääsuuntauksilla on ollut omia kalifejaan.

Sarjakuvahahmo Ahmed Ahneen haave päästä kalifiksi kalifin paikalle ei välttämättä olisi kannattanut.

– Arabikalifaatin menestysaika oli hyvin lyhyt. Sunnien kalifit olivat pitkään vailla todellista valtaa. Mongolit hävittivät 1200 -luvulla Bagdadin ja surmasivat silloisen kalifin.

– Tähän oikeastaan päättyi klassisen kalifaatin historia. Voi hyvin sanoa, että kalifaattia ei ole ollut enää 800 vuoteen hymähtää tietokirjailija Andrei Sergejeff.

Ahmed Ahne parka.