Aloitteleva artisti: luo vahva visio, verkostoidu ja ole valmis myös satsaamaan rahaa – artistikoulutus auttaa alkuun mutta vasta kova työ palkitaan

Menestyväksi artistiksi haluaville ei ole olemassa oikoteitä. – Täytyy olla vahva visio ja usko omaan tekemiseen, muistuttaa tuottaja Jonas Olsson.

musiikkiteollisuus
Veera Ehtee-Kohtamäki soittaa kitaraa
Seinäjokelainen Veera Ehtee-Kohtamäki haluaa artistiksi. Tämän unelman toteuttamisessa häntä auttaa pohjalaismaakunnissa ensimmäistä kertaa järjestettävä artistikoulutus.

Seinäjoen Rytmikorjaamon kellarissa Rytmi-instituutin tiloissa on banaanilaatikoiden ja mappien seassa kasa nuoria, jotka haluavat artisteiksi. Tuottaja Jonas Olsson soittaa sampleja Arttu Wiskarin kappaleesta "Meidän biisi", jota Olsson on ollut mukana tuottamassa.

Kahdeksan nuorta artistinalkua kuuntelee ja kyselee, keskustelu etenee leppoisasti. Nuoria kiinnostaa se, miten levy-yhtiöitä kannattaa lähestyä. Olsson jakaa ohjeita, mitä kannattaa tehdä, mitä taas ei.

Artistikoulutusoppilaat Rytmi-Instituutin tiloissa
Petra Lehto (ylh. vas.), Milla Peltoniemi (alh.vas.), Veera Ehtee-Kohtamäki, Jenni Packalén, ja Sanna Roininen (ylh. oik.) arvioimassa toisten esityksiä Äänivarikko -artistikoulutuksessa. Mirva Ekman/Yle

Jokainen lahjakkaista laulajista haluaa lyödä itsensä joskus artistina läpi eli niin sanotusti breikata.

Seinäjoella toimivan, populaarimusiikkikulttuuria edistävän Rytmi-instituutin järjestämä Äänivarikko -artistikoulutus yrittää vastata näihin toiveisiin. Artistikoulutusta tässä mittakaavassa ei ole alueella aikaisemmin järjestetty.

Muualla esimerkiksi Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa on pitkä historia artistivalmennuksesta.

Palo päästä lavoille

Yksi tähdeksi tahtovista on seinäjokelainen Veera Ehtee-Kohtamäki. Laulajan urasta hän kertoo haaveilleensa jo pienestä asti, mutta urheilu syrjäytti unelman nuorena. Ehtee-Kohtamäki suoritti urheilulukiota ja treenasi samalla seiväshypyssä kohti olympialaisia.

Urheilu-ura jäi kuitenkin vaihto-oppilasvuoteen, mikä oli sekin yksi Ehtee-Kohtamäen haaveista.

Veera Ehtee-Kohtamäki soittaa kitaraa
Veera Ehtee-Kohtamäki haaveilee laulamisen lisäksi tulevansa niin hyväksi biisintekijäksi, että se voisi myös kantaa eteenpäin tulevaisuudessa.Pasi Takkunen/Yle

Vanha unelma puski kuitenkin pinnalle. Nyt pienten lasten äidin ja hotellin vastaanottovirkailijan rooli vaihtuu lennosta biisintekijän rooliin, kun hän nappaa kainaloonsa kitaran ja alkaa säveltää omia kappaleitaan terassilla.

– Se on niin vahva se palo päästä isoille lavoille. Tietoa on vain vaikea lähteä itse hakemaan. Hirveästi pitää olla valmis tekemään töitä ja uhraamaan omaa aikaa ja rahaa, jos sinne haluaa, Ehtee-Kohtamäki pohtii tietä menestykseen.

"Homma olisi hyvä saada lentoon itse"

Artistikoulutuksen kurssipaketti on räätälöity lähipäivineen Seinäjoelle, Vaasaan ja Kokkolaan yhdeksän kuukauden ajaksi. Kolmessa kaupungissa artistin uraa tavoittelee parikymmentä laulajaa.

Jonas Olssonin lisäksi nuoria sparraa muun muassa Universal Musicin A&R-päällikkö Marja Kokko.

– Me haimme lahjakkaita laulajia ja pyrimme auttamaan heitä musiikkialan rautaisten ammattilaisten kanssa kohti oman artistiuran alkuun laittamista, kuvaa Rytmi-instituutin toiminnanjohtaja ja kurssilla laulunopettajana toimiva Satumaa Veikkola.

Mukana on eri ikäisiä ja eri vaiheissa olevia nuoria – osa on haaveidensa toteuttamisessa hieman toista pidemmällä. Yhdellä on jo levynjulkistamiskeikka sovittuna, kun taas toinen etsii vielä itseään artistina.

Jonas Olsson
Tuottaja Jonas Olsson haluaa purkaa artistikoulutuksessa mm. joitakin harhaluuloja, joita musiikkibisnekseen vielä liittyy.Pasi Takkunen/Yle

Yhtä oikeaa reittiä artistiksi nousemiseen ei ole olemassa, mutta joitakin asioita kannattaa pitää mielessä.

– Täytyy olla vahva visio ja usko omaan tekemiseen. Sitä kautta voi tehdä demon tai äänitteen, ehkä omakustanteen, heittää keikkoja. Homma olisi hyvä saada ensin lentoon itse, tuottaja Jonas Olsson vinkkaa.

Harhaluuloja musiikkibisneksestä

Oman musiikin ja videoiden julkaiseminen on esimerkiksi netissä helpompaa kuin koskaan, mutta kilpailua ja erottumista silmällä pitäen se on samalla hankalampaa kuin koskaan.

Niin sanottuja tuhkimotarinoita ja tuntemattomien tähtien nousua kuuluisuuteen nostetaan usein mediassakin esille. Todellisuudessa nuo tarinat ovat kuitenkin äärimmäisen harvinaisia.

– Kukaan ei tule kotoa hakemaan. Toki hyvät jutut pääsääntöisesti löytyy ennen pitkää, Olsson muotoilee.

Hän puhuu myös vääristä käsityksistä, joita musiikkibisnekseen usein liittyy.

– On tärkeää purkaa harhaluuloja siitä, että asiat tapahtuisivat hirveän nopeasti tai olisi jotenkin on/off. Yleensä menestyminen on tuhansien pienten päätösten summa ja pieniä asioita, joita tapahtuu, Olsson muistuttaa.

"En aio luovuttaa"

Rockia ja progea omiksi tyylilajeiksiin kutsuva Ehtee-Kohtamäki aikoo panostaa haaveeseensa vielä vuosia. Hän uskoo myös, että kova työ palkitaan.

Veera Ehtee-Kohtamäki
Veera Ehtee-Kohtamäki ei aio luovuttaa unelmiensa suhteen vielä vuosiin.Pasi Takkunen/Yle

– Kymmenen vuoden päästä näkisin toki mielellään itseni vaikka Provinssin lavalla, edes jollakin pienemmällä. Kirjoitan myös itse kappaleita, eli toivoisin että tulisin niin hyväksi lauluntekijäksi että sillä voisi pärjätä myös, Ehtee-Kohtamäki hymyilee.

Jos unelma artistiudesta ei kuitenkaan lähde lentoon, hän ei aio jäädä omien sanojensa mukaan mihinkään kellumaan.

– Kyllä minä sitten keksin jonkun jutun mitä alan työstämään, mutta nyt olen valmis nämä vuodet tähän panostamaan. Enkä aio luovuttaa, hän sanoo painokkaasti.

Juttua täydennetty 27.5. klo 12:55: Lisätty tieto Ikaalisten artistivalmennuksesta.