Suomen olutveron nosto kiihdytti olutrallia Viroon

Vaikka yhä useampi ei tuo alkoholia lainkaan, suurtuojat rahtaavat yhä enemmän viinaa yhä kauempaa.

alkoholijuomat
Pienpanimoiden oluita
Kolmasosa Viron-matkaajista ei tuo alkoholia palatessaan Suomeen.Henrietta Hassinen / Yle

Suomen olutveron nosto aloitti uudelleen kaljarallin Virosta, kertoo Panimoliitto. Viime vuonna oluen matkustajatuonti Virosta väheni huomattavasti Viron veronkorotuksien vuoksi. Suomen korotettua olutveroaan vuoden alussa tuonti kääntyi kasvuun helmi-huhtikuussa, selviää Tutkimus- ja Analysointikeskuksen (TAK) selvityksestä.

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto pitää tilannetta harmillisena.

– Veron korotus näkyy alkuvuoden tuontitilastoissa todella selvästi ja ikävällä tavalla. Tämän ei pitäisi olla yhdenkään suomalaisen lainsäätäjän tavoitteena. Tässä häviää eritoten valtio menetettyinä verotuloina sekä suomalainen työllisyys ja elinkeino alkutuotannosta teollisuuteen, sanoo Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Riikka Pakarinen tiedotteessa.

Olutta tuotin helmi-huhtikuussa Viron-matkoilta jopa 40 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin vastaavana ajanjaksona. Myös siiderin ja long drink -juomien tuonti kasvoi.

Suurtuojat hakevat viinaa Latviasta

Oluen kulutus on laskenut koko kuluvan vuosikymmenen, yhteensä yli seitsemän prosenttia. Juomatapojen muutos näkyy myös TAKin tutkimuksessa. Kun kaksi vuotta sitten vain runsas viidennes matkailijoista kertoi, että he eivät tuoneet alkoholijuomia matkaltaan, oli heidän osuutensa nyt noussut jo kolmasosaan kaikista matkailijoista.

Toisaalta yli sata litraa alkoholia tuovien suurtuojien merkitys on kasvanut. He käyvät keskimäärin viisi kertaa vuodessa Virossa ja tuovat noin 38 prosenttia kaikesta suomalaisten Viron-matkoilta tuomasta alkoholista.

Suurtuojat myös matkustavat halvan viinan perässä yhä kauemmas: alhaisemman alkoholiveron Latviasta hankittiin neljännes kaikista Suomeen tuoduista alkoholijuomista. Alkoholin suurtuojista 37 prosenttia kertoi hakeneensa juomat Viron ulkopuolelta.