Kulottajat ovat pitäneet Lapin pelastuslaitoksen kiireisenä

Pelastuslaitos kehottaa pidättäytymään nurmikon kulottamisesta, sillä isossa osassa Lappia on ruohikkopalovaara.

kulotus
Kulopalo leviää kuivassa nurmikossa ja ilma on täynnä savua
Vesa Vaarama / Yle

Kulotuksesta ja roskien poltosta lähteneet maastopalot ovat työllistäneet pelastuslaitosta Lapissa.

Viime päivinä on syttynyt alun toistakymmentä maastopaloa ympäri Lappia. Pelkästään eilen maanantaina syttyi neljä paloa.

– Kannattaa miettiä, onko kulottaminen tarpeen ja kuinka hyödyllistä se on. Jos ei ole sopivaa säätä kulotukselle, kannattaa välttää turhien riskien ottaminen, valmiuspäällikkö Ari Soppela Lapin pelastuslaitoksesta ohjeistaa.

Pelastuslaitos kehottaa pidättäytymään nurmikon kulottamisesta, sillä isossa osassa Lappia on ruohikkopalovaara. Kuivassa maastossa palo leviää nopeasti ja sen pitäminen hallinnassa on vaikeaa.

– Esimerkiksi roskia voidaan ajattelemattomasti polttaa lähellä metsää, josta palo voi helposti levitä, Soppela sanoo.