1. yle.fi
  2. Uutiset

Kajaanin keskustaan perustetaan yrittäjien yhteistila pop-up-toimintaa varten

Yrittäjien yhteistilassa pääsee kokeilemaan vaikka kivijalkaliikkeen pyörittämistä.

yrittäjyys
Läheltä
Yle

Kajaanin kaupunki ja Kajaanin Nuorkauppakamari suunnittelevat yrittäjien yhteistilaa Kajaanin keskustaan.

Entisen videovuokraamo Makuunin tiloihin avataan lähiaikoina nuorten yrittäjien yhteistila, jossa yrittäjyydestä kiinnostuneet henkilöt voivat kokeilla lyhytaikaista pop-up-liiketoimintaa. Samassa tilassa olisi myös työskentelytiloja start-up- ja yksinyrittäjille. Tila toisi nuorille yrittäjille myös hyviä verkostoitumismahdollisuuksia.

– Tarkoituksena on perustaa yrittäjien yhteinen tila, jossa yrittäjyydestä kiinnostuvat voisivat matalalla kynnyksellä kokeilla, miltä tuntuu esimerkiksi pyörittää kivijalkakauppaa. Tämä toivottavasti innostaisi ihmisiä perustamaan uusia yrityksiä, Kajaanin Nuorkauppakamarin puheenjohtaja Henna-Mari Närhi sanoo.

Yhteistilan vuokraus on yksi toimenpide, joka liittyy kaupungin ja Kajaanin Nuorkauppakamarin käynnistämään yhteistyöhankkeeseen. (siirryt toiseen palveluun)

– Tavoitteena olisi, että saisimme tilan avattua kesäkuussa, mutta asiat ovat vielä vähän kesken, Henna-Mari Närhi sanoo.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti?Lataa se tästä!

Lue seuraavaksi