"Moni ei tiedä, kuinka raskasta on ajatella kahdeksan tuntia päivässä" – nämä 7 vinkkiä auttavat kartoittamaan henkistä työturvallisuutta

Työturvallisuus on monella työpaikalla ykkösprioriteetti, mutta turvakengät ja suojalasit eivät turvaa henkistä jaksamista. 

työhyvinvointi
Työntekijä nukkuu työpöytänsä ääressä.
Henkinen työturvallisuus pohjaa sopivaan kuormitukseen ja yleiseen hyvinvointiin. Työkuorman ja paineen sietäminen on helpompaa, kun työpaikan sisäinen viestintä ja esimiestyö ovat kunnossa. Kuvituskuva.Tiina Jutila / Yle

Uupuminen on salakavala tauti, joka kolkuttelee monen ajatustyöläisen työpistettä. Arki on usein nuorallatanssia työkuorman ja aikatauluhaasteiden keskellä.

– Moni ei tiedä, kuinka raskasta on ajatella kahdeksan tuntia päivässä aktiivisesti, luonnehtii LähiTapiola Savossa ajanvaraajana työskentelevä Juuso Häkkinen.

Monet työpaikat ymmärtävät aiempaa paremmin hyvinvoivien työntekijöiden merkityksen. Myös Häkkisen työpaikalla on jo pyritty esimiestyöllä ja työyhteisön virkistystoiminnalla vastaamaan henkisen työturvallisuuden riskeihin.

Usein itse työhön tai työpaikan vuorovaikutukseen liittyvää pahaa oloa puretaan kotona. Työyhteisöjen vuorovaikutusta tutkiva yliopistonlehtori Leena Mikkola Jyväskylän yliopistosta korostaa, että kissa on nostettava pöydälle myös työpaikalla, jos olo on arvoton ja työ tuntuu raskaalta ja merkityksettömältä.

– Kotoa saatu tuki saattaa toki pelastaa hengen ja pitkällä tähtäimellä myös työkyvyn, mutta se ei ratkaise työhön ja työpaikan vuorovaikutussuhteisiin liittyviä haasteita. Muutosten pitää tapahtua työpaikoilla, Mikkola alleviivaa.

Seitsemän askelta henkiseen työturvallisuuteen

Mutta mistä tietää, että henkinen työturvallisuus on vaarassa? Kokosimme työkalupakin, joka ammentaa eväitä jaksamisen parantamiseen työpaikoilla.

1. Mieti, mikä kuormittaa

Aloita kartoittamalla tilanne. Onko työntekosi sirpaleista? Tuntuvatko päivät yksitoikkoisilta? Onko tehtävänkuvasi epäselvä? Eikö sinulla ole tarvittavia työvälineitä? Joudutko aina työskentelemään yksin?

Muun muassa tällaiset kokemukset voivat kuormittaa työntekijää haitallisesti. Työ on henkisesti turvallista, jos se on hyvin järjestettyä ja kohtuullisesti mitoitettua. Katso kaikki kuormitustekijät Työsuojelun verkkosivuilta (siirryt toiseen palveluun).

2. Mieti, mitä sanot ja miten se tulkitaan

Pomo toteaa sinulle vaikean yksilöprojektin päätteeksi, että “ensi kerralla tähän projektiin otetaan mukaan lisäksesi toinen tekijä”. Miten ymmärrät kommentin? Tuntuuko sinusta, että esimies on ymmärtänyt projektin laajuuden ja työkuormasi? Vai koetko, että taitojasi väheksytään?

Jokaisella vuorovaikutussuhteella on omat viestintätapansa ja historiansa, joiden pohjalta tulkitsemme toistemme sanomisia. Väärinkäsitysten välttämiseksi täsmennä kommenttiasi tai pyydä täsmennystä. Epäselvä ja arvaamaton viestintä on merkittävä kuormitustekijä.

3. Ymmärrä tuen merkitys

Mitä tästä elämästä tulee? Onko työni merkityksellistä? Osaanko ylipäätään mitään? Epävarmuus luo tuen tarpeen, ja tuki on tärkeä lääke epävarmuuteen. Puhu työkavereillesi ja johtoportaalle. Hälytyskellojen pitää soida, jos et uskalla kertoa murheistasi ja jaksamisestasi.

4. Esimies, ymmärrä roolisi

Esimies luo raamit henkiselle työturvallisuudelle. Hyvä esimies tietää, mitä työntekijät tekevät. Hän osoittaa tukensa, antaa palautetta ja keskustelee avoimesti. Esimies on myös halukas kouluttamaan työntekijöitään, tasapainottamaan työtaakkaa ja kehittämään työoloja. Organisaatio hyötyy ja tuottavuus paranee, kun henkilöstö on sitoutunutta, motivoitunutta ja hyvinvoivaa.

5. Tiedosta kuormittumisen seuraukset

Henkisestä paineesta voi tulla fyysinen turvallisuusriski. Muisti pätkii ja on vaikea keskittyä. Työpäivän jälkeen olo on kuin pää olisi pumpattu täyteen sumua, eikä uni imaise mukaansa illan tullen. Kuulostaako tutulle? Esimerkiksi auton rattiin hyppääminen uupuneena voi olla todellinen turvallisuusriski.

6. Hae apua

Kerro jaksamiseen liittyvistä asioista luotettavalle henkilölle. Jos keskustelu esimiehen kanssa ei auta, ota yhteys työsuojeluvaltuutettuun tai työterveyteen. Muista, että myös työpäivän ulkopuolella tapahtuvat asiat vaikuttavat työelämän kuormittavuuteen. Panosta uneen, ihmissuhteisiin ja terveellisiin elämäntapoihin.

7. Muista, ettei kyse ole ihmistyypistä

Henkinen kuormittuminen ei ole herkkien tai luusereiden heiniä. Kyse on yleensä koko työyhteisön toiminnasta, työnjaosta ja vuorovaikutuksesta. Nykyään ymmärretään jo paremmin, että kuka tahansa voi uupua.

Vinkit on koostettu Jyväskylän yliopiston viestinnän tutkijan Leena Mikkolan ja Työterveyslaitoksen erityisasiantuntijan Hanna Uusitalon avustuksella sekä Työturvallisuuskeskuksen Työn henkisten kuormitustekijöiden hallinta -julkaisun pohjalta.

Miten sinun työpaikallasi panostetaan työntekijöiden jaksamiseen? Voit keskustella aiheesta jutun lopussa.

Lue lisää:

Nainen nojaa päätää toimiston lasiseinään mapit kädessä ja vaikuttaa hyvin uupuneelta. Uupumukseen voi liittyä se, ettei osaa kieltäytyä asioista, vaan suorittaa liikaa.
Muisti pätkii ja keskittyminen on vaikeaa. Kuka vain voi uupua työssään. AOP

Kun työntekijä uupuu, on apu usein liian myöhässä – Henkinen hyvinvointi on vasta nyt alkanut kiinnostaa yrityksiä

”Hän katsoi silmiin ja kysyi, mitä sinulle kuuluu, silloin romahdin” – Tunnista työuupumuksen merkit ajoissa

Lähes neljäsosa työikäisistä kokee työuupumuksen oireita - näistä merkeistä tiedät, kannattaako läheisestä huolestua

Töitä tarjolla: Empatiaan ja vuorovaikutukseen kykenevä saa paikan

Yleisin vakavan työuupumuksen syy on liian suuri työtuntimäärä