Huawei rauhoittelee huolestuneita: Gmailia voi käyttää kuten ennenkin, tietoturvapäivitykset eivät lopu –​ 5 kysymystä puhelinkiistasta

Huawei vakuuttaa, että Googlen sovelluksia voi käyttää koko puhelimen eliniän ajan. Puhelinmyyjän ei tarvitse vastaanottaa virheetöntä puhelinta ja palauttaa rahoja, tulkitsee operaattoreita edustava Ficom.

Huawei
Podcast meneillään älykännyssä.
Honor-tuotemerkin tämän kevään malli. Massimiliano Finzi / AOP

Suomen Huawei rauhoittelee kuluttajia ja operaattoreita paljon kohua aiheuttaneesta kiistasta kiinalaisyhtiön ja teknologiayhtiö Googlen välillä.

Eilen haastatellut asiantuntijat arvioivat, että kuluttajille Googlen päivitysten katkaiseminen voi merkitä tietoturvariskiä tai että Googlen päivitykset Huawei-laitteisiin yksinkertaisesti jääävät saamatta.

Tänään Yhdysvaltain hallinnon päätöksestä alkanut suurvaltojen kauppasodasta kertova kiista sai uusia käänteitä: Yhdysvaltain hallinto ilmoitti antavansa kolmen kuukauden lisäajan päätökselle, joka lopettaa yhteistyön Huawein ja amerikkalaisen Googlen välillä.

Presidentti Donald Trumpin määräämän kiellon sisältöä ei ole tarkoitus muuttaa. Trump on asettanut Huawein kieltolistalle, joka estää sitä ostamasta yhdysvaltalaista tekniikkaa ilman erillistä hyväksyntää. Päätöstä on perusteltu turvallisuussyillä.

Kysyimme Suomen Huaweilta puhelinten tilanteesta nyt, Yhdysvaltain myöntämän vientikiellon lykkäyksen takia. Vastaukset on lähettänyt Suomen ja Baltian Huawein yhteiskuntasuhde- ja viestintäjohtaja Hennariikka Andersson.

Samat kysymykset esitettiin teleoperaattoreiden edustajalle, eli Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliiton Ficomin toimitusjohtajalle Elina Ussalle. Ficom vastasi kahteen kysymykseen.

1. Jos olen juuri ostanut Huawei- tai Honor-puhelimen, kuinka kauan siinä toimivat tietyt palvelut, kuten Gmail ja Google play -kauppa?

Huawei: Kaikki olemassa olevat puhelinmallit jatkavat Googlen palveluiden käyttöä normaalisti koko elinkaarensa ajan. Gmailia, YouTubea, Google Play -kauppaa ja muita Googlen sovelluksia voi käyttää kuten aina ennenkin.

2. Joudunko jossain vaiheessa itse päivittämään tietoturvapäivityksiä, jotka ovat esim. uusia kiinalaisten eurooppalaisia puhelimia varten tehtyjä versioita?

Huawei: Kuluttajan ei tarvitse itse tehdä sen enempää kuin tähänkään asti saadakseen tietoturvapäivitykset laitteisiinsa. Huawein ja Honorin kaikki puhelimet ovat nyt ja jatkossa tietoturvallisia, tästä ei tingitä.

Huawei tarjoaa tietoturvapäivitykset ja huoltopalvelut kaikille Huawei- ja Honor-älypuhelimien ja -tablettien ostajille nyt ja jatkossa. Kaikissa myytävissä puhelimissa ja tableteissa on esiasennettuna kolmannen osapuolen Avast-lisätietoturvaohjelmisto.

Tämä on esimerkki siitä, että kuluttaja voi myös käyttää ilmaisia verkossa löytyviä tietoturvaohjelmia lisänä, jos haluaa. Näitä voi ladata vapaasti sovelluskaupasta.

3. Onko mahdollista, että ostaja voisi palauttaa puhelinkauppiaalle jo hankkimansa Huawei-puhelimen? Jos puhelimessa ei ole samoja ominaisuuksia kuin ostaessa? Jos siihen tulee kolmen kuukauden jälkeen muutoksia?

Huawei: Kolmen kuukauden siirtymäajalla ei ole vaikutusta jo olemassa oleviin puhelimiin ja tabletteihin.

Kaikki Huawein ja Honorin olemassa olevat puhelinmallit jatkavat Googlen palveluiden käyttöä täysin normaalisti koko elinkaarensa ajan. Eli käytännössä niin kauan kuin puhelin on käyttökelpoinen.

Puhelimissa toimii jatkossakin samat ominaisuudet kuin ostohetkellä.

Ficom: Myyjällä ei ole välitöntä velvollisuutta vastaanottaa virheetöntä luuria ja palauttaa rahoja. Tietoa ostetun puhelimen virheestä ei ole, eikä myöskään siitä, mitä ominaisuuksia ei ole jatkossa tai voidaanko muuttuneet ominaisuudet korvata jollain toisella.

Tällä hetkellä tilanne on vielä siinä määrin epämääräinen, ja tietoa asiasta riittämättömästi, jotta voitaisiin tehdä selkeitä linjauksia.

4. Neuvotteleeko Huawei Googlen kanssa uudesta tilanteesta?

Huawei: Yritämme yhdessä Googlen kanssa ratkaista annettujen raamien puitteissa tilannetta, joka ei ole johtunut kummastakaan osapuolesta vaan kolmannesta tahosta. Yhteinen tahtotila on olemassa, ja toivomme Huaweilla, että ratkaisu saataisiin aikaan.

5. Vaikuttaako tämä Huawein 5G-verkkojen toimintaan Suomessa? Huaweihan tekee yhteistyötä kaikkien Suomessa toimivien operaattoreiden kanssa.

Huawei: Tilanne ei vaikuta Huawein kykyyn toimittaa 5G-verkkoja Suomessa lyhyellä eikä pitkällä tähtäimellä. Sen sijaan isommassa kuvassa tilanne aiheuttaa epävarmuutta koko alalle, sillä kaikki toimijat odottavat tilanteen rauhoittumista.

Ficom: Huawei on Suomessa yksi teleyritysten laitetoimittajakumppaneista Nokian ja Ericssonin ohella. Kaikkien suomalaisten isojen operaattoreiden verkoissa käytetään Huaweinkin teknologiaa.

5G-verkon rakentavat teleyritykset. Tarvittavien verkkolaitteiden toimittamisesta vastaa niiden valmistaja.

Teleyrityksillä ei ole tietoa eri laiteosien saatavuuteen liittyvistä kysymyksistä. Viestintäverkot rakennetaan aina alan standardeihin, tietoturvavaatimuksiin ja parhaisiin käytäntöihin nojaten.

Tilannetta seurataan ja vuoropuhelua käydään myös viranomaisten kanssa aktiivisesti.

Lue myös:

Google-päivitysten katkaiseminen Huaweille hämmentää suomalaisia kännykänkäyttäjiä: "Tähän Trump varmaan pyrkikin"

Yhdysvallat lykkää kolme kuukautta vientikieltoa

Suomalaisasiantuntija kommentoi Huawein ja USA:n tietoverkkokiistaa: "Syyttömiin käyttäjiin iskevä temppu on raju toimenpide"