Yli 1000 huippuosaajaa 76:sta eri maasta haluaa Turkuun töihin – tekniikan alan kutsukilpailu on uusi tapa houkutella tekijöitä Suomeen

Järjestäjät yllättyivät koodareiden ja insinöörien innosta hakeutua kilpailuun.

työvoimapula
Turun Aurajoki.
Turku houkutteli tekniikan alan osaajia kaupunkiin kilpailun avulla keväällä.Kalle Mäkelä / Yle

Tekniikan alan huippuosaajia Turkuun houkutellut Talent Call Turku (siirryt toiseen palveluun) -kutsukilpailu on osoittautunut suosituksi. Kilpailun järjestäneet Turku Science Park Oy, Turun kaupunki ja Business Finland saivat hakemuksia yli 1000. Hakuaika päättyi viime sunnuntaina.

– Hakijat edustavat 76 eri kansallisuutta. Meillä oli tavoitteena saada noin 500 hakemusta, joten odotukset ylittyivät, kuvailee Turku Science Parkin alaisen Turku Business Regionin yhteyspäällikkö Pipa Turvanen.

Hakijoita tuli muun muassa Yhdysvalloista, Singaporesta, Latviasta ja Intiasta.

Talent Call Turku -kilpailun tarkoituksena oli houkutella kilpailun avulla koodareita, diplomi-insinöörejä ja muita tekniikan alan osaajia Suomeen, ja erityisesti Turkuun.

– Hakijoista 60 prosenttia oli tekniikan alojen osaajia. Siellä oli esimerkiksi insinöörejä ja ohjelmisto-osaajia. Ohjelmisto-osaajia oli kaiken kaikkiaan hakijoista 30 prosenttia, Turvanen sanoo.

Turku houkutteli perheitä kilpailuun

Kansainvälisiä talent-kutsukilpailuja ovat aiemmin toteuttaneet esimerkiksi Uusi-Seelanti, Hollanti ja Viro. Suomessa vastaavaa ei ole Business Finlandin mukaan aiemmin toteutettu.

– Tämä on ensimmäinen kerta maailmassa, kun houkutellaan nimenomaan perheitä. Aikaisemmat kutsukilpailut esimerkiksi Uudesta-Seelannista, Hollannista ja Virosta, joista haimme esimerkkiä, niin ovat olleet aika rajattuja. On haettu koodareita ja yksittäisiä osaajia.

Suomen vahvuutena on perhekeskeisyys.

– Suomi on yksi maailman parhaista maista perheille ja kun me pyrimme houkuttelemaan tänne perheitä, niin saamme monesti kaksi huippuosaajaa kerralla, kertoo Pipa Turvanen.

Hakemuksia ryhdytään käsittelemään nopeasti ja viisi voittajaa valitaan kesäkuussa. He pääsevät tutustumaan Turkuun ja sen työmahdollisuuksiin perheidensä kanssa elokuussa.

– Pyrimme löytämään muillekin potentiaalisille osaajille avoimena olevia työpaikkoja. Käydään esimerkiksi keskustelua yritysten kanssa, jotka osaajapulaa ovat valitelleet, Turvanen kertoo.

Suomi tunnetaan maailmalla

Pipa Turvanen kertoo, ettei vielä ole tutkittu minne asti ja miten laajalle kutsukilpailu levisi digitaalisen markkinoinnin avulla. Hänen mukaansa kilpailu on kuitenkin hyvä osoitus siitä, miten Suomi voi tehdä itseään tunnetuksi maailmalla.

– Tämä on hieno tapa herätellä mielenkiintoa maailmalla. Pieni näkyvä osoitus siitä, miten Suomea ja Turkua tehdään tunnetuksi. Tällaiselle on selvästi kysyntää ja hakemusten perusteella se myös toimii.

Turvasen mukaan hakijat tietävät jo Suomesta selkeästi jotain, kun ovat tänne hakeneet.

– Suomella on hyvä maine. Puhdas luonto, turvallisuus, ruoka, reilu työelämä ja työmahdollisuudet, joissa pystyy etenemään, Turvanen luettelee.

Lue lisää:

Työvoimapula on iskenyt yhä useampaan ammattiin – katso taulukosta ne työt, joihin tekijöitä kaivataan kipeimmin

Lounais-Suomessa osaavia työntekijöitä etsitään maakuntien yhteistyönä – työvoiman tarve on jatkuvaa

Lounais-Suomeen syntymässä 30 000 työpaikkaa – alueen omat työttömät eivät enää riitä