Autojen seassa sekoilevat pyöräilijät piinaavat viranomaisia rajalla: "Unohdetaan, että liikennesäännöt koskevat myös heitä"

Kaakkois-Suomen rajavartiosto antoi ohjeita rajaa ylittäville pyöräilijöille.

rajavalvonta
Pyöräilijöitä kadulla.
Monet rajan ylittävät pyöräilijät eivät noudata liikennevaloja. Arkistokuva.AOP

Kun rajaa ylittävien pyöräilijöiden määrä alkaa lisääntyä keväisin Kaakkois-Suomessa, alkavat myös ongelmat. Rajavartiosto muistuttaa, että pyöräilijöitä koskevat samat liikennesäännöt kuin autoilijoita.

– Liikennevalojen noudattamatta jättäminen on pyöräilijöiden osalta hyvin yleistä ja unohdetaan, että liikennesäännöt koskevat myös heitä, kertoo tiedotussihteeri Veera Savelius Kaakkois-Suomen rajavartiostosta.

Ongelmat toistuvat rajatarkastusasemilla kesästä toiseen, vaikka pyöräilijöitä on tiedotettu niistä mediassa vuosittain.

Satoja pyöräilijöitä päivässä

Saveliuksen arvion mukaan pyöräilijöitä kulkee rajan yli heinä- ja elokuussa kymmeniä tai jopa satoja vuorokaudessa. Suurin osa pyöräilijöistä on venäläisiä, jotka tulevat pyöräillen kaupoille sekä retkeilemään.

– Liikennesääntöjen noudattamatta jättämisessä ei korostu niinkään kansalaisuus vaan se, onko henkilö ylittämässä rajaa ensimmäistä kertaa. Kun isot ryhmät pyöräilevät autojen seassa, vaaratilanteita saattaa syntyä, Savelius toteaa.

Pyöräilijöitä kehotetaan erityiseen tarkkaavaisuuteen autojonoja ohitettaessa, sillä raja-asemilla ei ole kevyen liikenteen väyliä. Myös puutteelliset opasteet lisäävät ongelmia.

Rahat loppu

Imatran rajanylityspaikalle on suunniteltu kevyen liikenteen väylä, mutta hankkeelta puuttuu tällä hetkellä rahoitus. Kaakkois-Suomen Ely-keskus kertoi keskiviikkona, ettei sen alueella aloiteta yhtään uutta maanteiden parantamishanketta tänä vuonna.

Rahoitus on pienentynyt, joten vuoden aikana saatetaan loppuun vain viime vuoden puolella aloitettuja hankkeita.

Monet ylittävät rajan pyöräillen etenkin Imatralla ja Nuijamaalla, koska rajanylityspaikat sijaitsevat kaupunkien läheisyydessä.

Retkille ja ostoksille

Pyöräilijöitä ohjataan käyttämään Imatralla päärakennuksen rajatarkastuspisteitä. Nuijamaalla ja Vaalimaalla pyöräilijät voivat käyttää henkilöliikennekeskuksen ja kaistatarkastusalueiden rajatarkastuspisteitä.

– Päivän aikana kerkiää helposti käydä ostoksilla pyöräillen. Tämä korostuu varsinkin Imatran rajatarkastusasemalla. Nuijamaan kautta kulkevat pyöräilijät ovat ehkä enemmän retkipyöräilijöitä, joista useat suuntaavat matkansa Saimaan ympäriajoon, sanoo Savelius.

Myös erilaisia pyöräilytapahtumia, esimerkiksi Viipuri–Lappeenranta-pyöräily, järjestetään vuosittain. Silloin tapahtuman järjestäjien kanssa sovitaan erikseen yksityiskohtaisesti, miten pyöräilijät liikkuvat rajanylityspaikkojen alueella.