Laura Hallamaan kolumni: Ylioppilas, epäonnistu rohkeasti

Olin kymmenen vuotta sitten kyyninen ylioppilas, joka pelkäsi epäonnistumista, kirjoittaa toimittaja Laura Hallamaa.

ylioppilaat
Laura Haallamaa / kolumnisti / Pasila 20.02.2019
Jouni Immonen / Yle

Vuonna 2009 lakkiaislauantai oli lämmin. Valkolakki hiosti. Jos sen otti pois päästä, saattoi nähdä hiuksissaan lakin aiheuttaman painauman.

Oli kuohuviiniä. Minun lasini oli erilainen kuin muiden, koristeltu ja korkeampi.

Isäni juhlapuheen muistan aina. Hänen kuvailussaan olin kaikkea, mitä parhaimpina hetkinä ajattelin olevani. Isä puhui määrätietoisesta, kunnianhimoisesta ja fiksusta nuoresta.

Tuona päivänä minusta tuntuikin siltä. Olin onnellinen ja älykäs.

Mutta muina päivinä 19-vuotias minä ei ajatellut näin.

Minulle ei kukaan sanonut, että olisin huono. Kuvittelin huonommuuteni itse.

Juuri nyt yli 25 000 kodissa käy hulina, kun uusien valkolakkien juhlia valmistellaan.

Rakastan ylioppilasjuhlia ja valmistujaisia, sillä niissä juhlitaan sivistystä, tietoa, osaamista ja ammattitaitoa.

Nämä kaikki elementit ovat yhteiskunnan paras vakuutus köyhyyttä ja kurjuutta vastaan. Varsinkin naisten kouluttaminen on nostanut maan toisensa perään rutiköyhyydestä kohti parempaa hyvinvointia.

Lisäksi loppukevään juhlissa juhlitaan elämää, jossa kaikki ainakin teoriassa on vielä avoinna.

Todellisuudessa ylioppilaan loiste himmenee hiukan joka kerta, kun sukulainen kyselee jatko-opintosuunnitelmista. Ajatukset harhailevat vähän jo seuraaviin rutistuksiin.

Kun alkuvuodesta otsikoihin nousi lukiolaisten uupuminen, en yllättynyt. Paineet, koeviikot, läksyvuoret ja epävarmuus tulevaisuudesta vaativat veronsa. Kilpailu ja vertailu hiipi lukioihin, joissa pitäisi kulkea mieli avoinna opille.

Stressi, riittämättömyys ja kyynistyminen uhkaavat. Varsinkin nuoret naiset aliarvioivat kykyjään.

Niin tein aikanaan minäkin. Siitäkin huolimatta, että pärjäsin ihan hyvin. Mutta koska en saanut huippuarvosanoja, pelkäsin, että ikäluokkani valtavassa vertaisarvioinnissa edes keskimääräistä paremmin pärjääminen ei riitä.

Rakensin huolella tulevaisuudensuunnitelmia, joiden epäonnistumisesta olin lähes varma. Siksi keksin myös mahdollisimman monta erilaista varasuunnitelmaa.

Samalla luulin, ettei elämässä tulisi enää ikinä vastaavaa tilaisuutta näyttää kyntensä.

Mistä ihmeestä tällainen asenne saa alkunsa nuoressa ihmisessä, joka todella osaa ja kykenee? Minulle ei kukaan sanonut, että olisin huono. Kuvittelin huonommuuteni itse.

Yksi syy oli se, että pelkäsin aivan älyttömän paljon virheitä.

Virheitä pelkäävä ei ole toimintakykyinen.

Koulujärjestelmä ei opeta sitä, miten virheisiin suhtaudutaan. Se opettaa vain, että virheitä ei saisi tehdä.

Faktakysymyksissä väärä vastaus on toki väärä vastaus, eikä virheistä onneksi anneta satikutia. Mutta yleisesti virheiden sietäminen itseltä ja muilta on asia, jota täytyy vähän harjoitella.

Ihminen kun muistaa ikävät asiat (siirryt toiseen palveluun) paremmin kuin mukavat ja onnistuneet jutut. Epäonnistumisen pelkääminen myös heikentää suoritusta. (siirryt toiseen palveluun)

Virheitä pelkäävä ei ole toimintakykyinen. Virheitä pelkäävä sulkee suunsa ja jättää mieluummin tekemättä kuin mokaa. Silloin voi helposti tuntua, että on Zen Cafén kappaleen kertoja: laiska, tyhmä ja saamaton.

Siksi on paras vain hyväksyä epäonnistumiset. Ei virheisiin ikinä oikein totu. Näin kymmenen vuotta myöhemminkin isommat mokat aiheuttavat vähintään ärräpäitä.

Mutta olen harjoitellut!

Lakkiaispäiväni jälkeen päätin, että tulevaisuuteni ei ole pilalla, vaikka epäonnistuisin silloin tällöin.

Sittemmin olen nauranut mokilleni, pyytänyt anteeksi ilkeitä sanojani, korjannut teksteihin pujahtaneita noloja virheitäni ja välillä jopa rikkomiani ihmissuhteita.

Yritän muistaa, että kaikesta tästä huolimatta mokaan vielä monen monta kertaa.

Anna siis itsellesi mahdollisuus epäonnistua ja olla väärässä.

Opettajani sanoi, että ylioppilas on yleistiedoiltaan fiksuimmillaan. Tiedot hiipuvat, kun erikoistuminen alkaa.

Aikanaan lausahdus kuulosti hirveältä, mutta niinhän siinä kävi. Fysiikan ja matematiikan kaavat eivät enää muistu ensimmäisenä aamulla mieleeni. Ihmettelen, että ne joskus ovat siellä kirkkaina edes olleet.

Haluan kuitenkin sanoa uusille ylioppilaille toisin kuin opettajani.

Vaali ja päivitä yleistietoasi. Kiinnostu uutisista ja ilmiöistä.

Muista, että tiedät paljon, mutta et voi tietää kaikkea. Anna siis itsellesi mahdollisuus epäonnistua ja olla väärässä. Niin sinusta tulee koko ajan viisaampi, ymmärtäväisempi, rohkeampi ja vähemmän mustavalkoinen.

Oli kirjainrivistö todistuksessa millainen tahansa, tämä ei tosiaan ollut ainoa näytön paikkasi. Saat niitä vielä.

Ja ennen kaikkea: muista juhlistaa saavutuksiasi myös tulevaisuudessa.

Laura Hallamaa

Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka tuo nyyttikesteille lähes aina etikkasipsejä.

Aiheesta voi keskustella 27.5. klo: 16.00 asti.

Lue lisää:

Lukiot järjestykseen! Katso, miten yo-kirjoitukset sujuivat eri puolilla Suomea

Laura Hallamaan kolumni: Mummojen ja pappojen leipä oli pieninä palasina, ja niin näyttää käyvän myös y-sukupolvelle ¨

Laura Hallamaan kolumni: On aika myöntää, että introvertti pärjää työelämässä