Asiantuntija: EU:n hiilitullit iskisivät Suomen talouteen

Hiilitulleista olisi enemmän haittaa kuin hyötyä, yksi Suomen johtavista ilmastoasiantuntijoista arvioi Ylelle.

Euroopan unioni
tehdastyöntekijä valuttaa sulaa rautaa
Hiilitullit vaikuttaisivat erityisesti terästeollisuuteen.Julian Smith / EPA

Pitäisikö EU:n määrätä hiilitulli Kiinasta tai Yhdysvalloista tuotaville tavaroille, joiden tuotannossa on käytetty hiiltä?

Ajatuksen kannattajien mukaan hiilitullit voisivat auttaa Euroopan unionin ilmastopolitiikan tiukentamista. Hiilitullit voisivat vähentää huolta siitä, että tuotantoa siirtyy EU:sta maihin, joissa päästöpolitiikka on löysempää.

Eurovaalikampanjoissaan useat ehdokkaat ja puolueet ovat näyttäneet ajatukselle vihreää valoa. Hiilitullia kannattavat ainakin perussuomalaiset, vasemmistoliitto ja Sdp.

Ympäristöministeriön asiantuntijaa Outi Honkatukiaa ajatus hiilitulleista huolettaa.

– Hiilitullit ovat hyvä pelote, kunhan niitä ei laiteta toteen, hän sanoo Ylelle.

Ympäristöneuvoksena työskentelevä Honkatukia oli Suomen pääneuvottelija YK:n ilmastokokouksessa Puolan Katowicessa viime joulukuussa.

– Suomi pienenä vientivetoisena avotaloutena kärsisi hiilitulleista enemmän kuin EU-maat keskimäärin. Teollisuuden kilpailukyky laskisi ja kuluttajien ostovoima pienenisi.

Suomea hiilitullit rasittaisivat erityisesti, koska Suomen vienti koostuu pitkälti investointihyödykkeistä eli esimerkiksi koneista ja laitteista. Niiden raaka-aineena käytetään usein terästä.

Hiilitullit kallistaisivat Suomen maailmalle myymien tuotteiden raaka-aineita. Esimerkiksi Ruotsin tai Ranskan vienti on monipuolisempaa ja palvelualat isommassa roolissa kuin teollisuus.

Suomen ilmastoasioiden pääneuvottelija Outi Honkatukia.
Outi HonkatukiaAntti Lähteenmäki / Yle

"Tulkintaongelmia ratkottaisiin raastuvassa asti"

Jos hiilitulleihin päädytään, ollaan nopeasti kauppasodassa, Honkatukia arvioi.

Jos EU määräisi hiilitullit Kiinalle, voisi Kiina vastaiskuna määrätä tullimaksuja EU:sta tuotaville tuotteille.

– Se eskaloituisi nopeasti, Honkatukia arvelee.

Hiilitullien toteuttaminen olisi myös käytännössä mutkikasta. Tullien määrääjän tulisi erikseen määritellä, mitä tuotteita, päästöjä ja teknologioita sekä mitä maita tullimaksut koskisivat.

– Se edellyttäisi hyödykekohtaista laskentaa, mikä toisi merkittäviä hallinnollisia kustannuksia. Tulkintaongelmia ratkottaisiin varmasti raastuvassa asti.

Honkatukia korostaa, että ilmastotoimia on tärkeä edistää ja päästöjä vähentää nykyistä ripeämmin. Hiilitulleja hän ei silti kannata.

– Haitat olisivat isommat kuin hyödyt, hän sanoo.

Hiillitulleista on julkaistu myös teoreettista tutkimuskirjallisuutta. Esimerkiksi Jere Lehtomaan vuonna 2017 tekemän tutkielman perusteella hiilitullin vaikutus Suomen kansantalouteen olisi haitallinen.

Erityisesti hiilitullista näyttäisivät tutkielman mukaan kärsivän ne vientivetoiset prosessiteollisuuden alat, joiden kilpailukyvyn suojaamiseksi tulleja alun perin esitetäänkin.

On toisaalta asiantuntijoita, jotka suhtautuvat ajatukseen myönteisemmin. Esimerkiksi Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tutkimusjohtaja Niku Määttänen totesi Turun Sanomissa (siirryt toiseen palveluun) huhtikuussa, että hiilitullit on “varteenotettava idea, mutta parempiakin löytyy". Määttänen näki samoja riskejä kuin Honkatukia.

Määttäsenkin mielestä parempi ratkaisu olisi, että yhä useammat maat ottaisivat käyttöön päästökaupan tai johdonmukaisen hiiliveron.