Taksikuski jätti kehitysvammaisen lapsen rappukäytävän oven eteen  – oikeus tuomitsi heitteillepanosta

Kuljetusyrityksen kanssa tehdyn sopimuksen mukaan lasta ei olisi saanut jättää yksin.

tuomiot
Koulukyyti-kyltti bussin takana
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomitsema taksikuski toimi taksi- ja pikkubussiyritys Kajonin palveluksessa.Pyry Sarkiola / Yle

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi keskiviikkona sakkoihin taksikuskin, joka jätti kehitysvammaisen lapsen yksin kerrostalon rappukäytävän oven eteen Espoossa syksyllä 2017.

Taksikuski oli noutanut ikätasoltaan 4-5-vuotiaan kehitysvammaisen lapsen koulun iltapäivätoiminnasta.

Taksikuski toimi taksi- ja pikkubussiyritys Kajonin palveluksessa. Pari viikkoa tapauksen jälkeen Espoon kaupunki tiedotti antaneensa yritykselle varoituksen toistuvista ja vakavista virheistä koulukuljetuksissa. Varoitukseen johtaneissa tapauksissa oli kyse erityislasten jättämisestä pois kyydistä ilman valvontaa.

Oikeuden papereista ilmenee, että kuljetusyrityksen kanssa tehdyn sopimuksen mukaan rappukäytävän oven eteen jätettyä lasta ei olisi saanut jättää yksin, vaan jonkun piti olla vastaanottamassa lasta taksilta.

Isä kuitenkin löysi itkuisen lapsen rappukäytävästä soiteltuaan jo koululle ja kyseltyään lapsen perään. Lapsen äidin mukaan lapsi oli tilanteesta järkyttynyt, näki pitkään painajaisia ja pelkäsi taksikyytejä.

Taksinkuljettaja kertoi saaneensa yhden päivän koulutuksen erityislasten kuljetuksiin. Hän kertoi yrittäneensä soittaa isälle, jonka puhelin oli varattu. Hän arveli mahdollisesti soittaneensa väärään numeroon.

Oikeus katsoi, että lapsi olisi tarvinnut aikuisen valvontaa, eikä kuski voinut varmistua pääseekö lapsi turvallisesti kotiin. Oikeus totesi, että kuski aiheutti vaaraa lapsen hengelle ja terveydelle ja tuomitsi tämän 50 päiväsakkoon heitteillepanosta.

Aiheesta aiemmin:

Koulutaksi jätti erityislapsia useita kertoja yksin oman onnensa nojaan – Poliisi ei käynnistä tutkintaa

Espoo teki tutkintapyynnön lapsia kuljettavasta yrityksestä – "Samanlaisia virheitä sattuu aina vaan uudestaan"

Koulukuljetuksissa vakavia virheitä Espoossa – kaupunki antoi varoituksen kuljetusyritykselle