Uuden 20:n dollarin setelin lanseerausta lykätään – setelissä oli tarkoitus olla orjuutta vastaan taistelleen Harriet Tubmanin kuva

Tubman olisi ollut ensimmäinen nainen yli sataan vuoteen yhdysvaltalaisessa paperirahassa.

Yhdysvaltain dollari
Harriet Tubman kuvattuna 1800-luvun lopulla.
Harriet Tubmanin kuvan ilmestyminen 20:n dollarin seteliin lykkääntyy kahdeksalla vuodella. Yhdysvaltain kongressin kirjasto

Yhdysvalloissa kolme vuotta sitten päätetty uudistus 20 dollarin setelin kuvasta lykkääntyy ainakin kahdeksalla vuodella kertoo CNBC (siirryt toiseen palveluun) verkkosivuillaan.

Uuden kaksikymppisen oli määrä nähdä päivänvalo ensi vuonna. Presidentti Barack Obaman toisella kaudella siihen päätettiin laittaa 1800-luvulla vaikuttaneen vapaustaistelijan Harriet Tubmanin kuva. Tubman olisi ollut ensimmäinen afrikkalais-amerikkalainen ihminen Yhdysvaltain dollarisetelissä.

Lisäksi Tubman olisi ollut ensimmäinen nainen yli sataan vuoteen yhdysvaltalaisessa paperirahassa. Uuden setelin julkistus olisi juhlistanut naisten äänioikeuden sataa vuotta Yhdysvalloissa. Naiset saivat Yhdysvalloissa äänioikeuden vuonna 1920.

Tällä hetkellä 20 dollarin setelin etupuolella on Yhdysvaltain seitsemännen presidentin Andrew Jacksonin kuva. Hänet oli tarkoitus siirtää setelin toiselle puolelle.

Valtiovarainministeri Steven Mnuchinin mukaan kaksikymppisen suunnitteluprosessia on lykätty, eikä uusia kuvia tule käyttöön ennen vuotta 2028.

– Suurin syy tähän on rahanväärennösongelmat. 10:n ja 50:n dollarin setelit uusitaan ensin, Mnuchin sanoi Yhdysvaltain finanssipalvelualan komitean kuulemisessa.

Presidentti Donald Trump arvosteli kampanja-aikanaan Tubmanin kuvapäätöstä "puhtaasti poliittiseksi korrektiudeksi". Hänen mukaansa Tubmanin olisi pitänyt päätyä kahden dollarin seteliin.

Kahden dollarin setelissä on Yhdysvaltain kolmannen presidentin Thomas Jeffersonin kuva.

Lue myös:

Orjuutta vastaan taistellut tummaihoinen Harriet Tubman 20 dollarin seteliin (21.4.2016)