Hokin Mestisjoukkueeseen omia junioreita ja yksi vanha tuttu

Kajaanin Hokki on tehnyt sopimukset jo 13 pelaajan kanssa.

Kajaanin Edustushokki (Hokki)
Läheltä
Yle

Kajaanin Hokki haalii Mestis-joukkueeseen lisää paluumuuttajia, kun Suomussalmen Palloseuran kasvatti Samu Pyykkönen palaa Hokkiin kahden Iisalmen Peli-Karhuissa vietetyn kauden jälkeen. 24-vuotias monipuolinen kiekkoilija on pelannut mestiksessä jo 300 peliä, hyvällä tuloksella.

– Samu on monikäyttöinen pelaaja, ja hän hoitaa roolin kuin roolin loistavasti. Hänet voi heittää mihin tilanteeseen tahansa ja hän on valmis tekemään joka päivä kaikkensa joukkueen eteen. Olen erittäin tyytyväinen, että saimme Samun takaisin Kajaaniin, Hokin urheilutoimenjohtaja Joonas Karjalainen myhäilee.

Hokki solmi myös kolme sopimusta seuran omien A-junioreiden kanssa. Maalivahti Juho Järvinen torjui päättyneellä kaudella Nuorten Mestiksessä 25 ottelussa torjuntaprosentilla 90.33. Puolustajana pelaava Konsta Vihonen taisteli A-junnujen takalinjasta 13 tehopistettä. Laitahyökkääjä Mikko-Matti Paakkola puolestaan sai kasaan 36 tehopistettä.

– Nämä kolme sopimusta ovat meille katse tulevaisuutta kohti. Heillä on potentiaalia nousta Mestiksen runkopelaajiksi ja jos kehitys jatkuu, myös Liigaan asti. He tulevat olemaan meidän A-junioreiden tukipilareita tulevalla kaudella, Karjalainenkertoo.

Juho-Ville Kyllönen jatkaa Hokin paidassa, kun taas Henri Kyllönen siirtyy Tapparan juniorijoukkueeseen.

Hokilla on nyt kasassa 13 pelaajasopimusta ensi kaudelle. Mestis-Hokin päävalmentajaa ei ole vielä julkistettu.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)