Surkeasti liikkuva kotiloharvinaisuus elää Suomessa vain kahdessa paikassa – varmuutta niiden alkuperästä ei ole kenelläkään

Hienouurresulkukotilo on elinympäristönsä suhteen vaatelias.

kotilot
Hienouurresulkukotilo maastossa.
Hienouurresulkukotilo maastoutuneena Jyväskylän Ylistönrinteellä.Panu Halme / Jyväskylän yliopisto

Samaan aikaan erittäin harvinainen ja kuitenkin hyvin helppo löytää – tarvitsee vain tietää, mistä etsiä. Hienouurresulkukotiloita elää Suomessa tiettävästi vain kahdessa paikassa, Jyväskylän Ylistönrinteellä sekä Heinolan Kettuvuoressa.

Alun perin hienouurresulkukotiloita on havaittu myös Muuramen Riihivuoressa mutta esiintymä on sittemmin jäänyt laskettelurinteen alle.

Kotilo on vaatelias elinympäristönsä suhteen

Kaikki kolme tiedossa olevaa paikkaa muistuttavat toisiaan. Kotilo viihtyy kosteassa, pohjoiseen viettävässä kivikkoisessa rinnelehdossa jossa kasvaa suuria haapoja. Tällaisessa tarkoin määritellyssä ympäristössä hidasliikkeinen, pari senttiä pitkä ruskea kotilo on helppo paikallistaa: kostealla säällä sen voi löytää varjoisasta paikasta haavan tyveltä syömässä sammalta.

Kotilo ei kestä paahdetta eikä kuivumista ja sen vuoksi se pysyttelee varjossa. Sään muuttuessa kuumaksi ja kuivaksi se pyrkii piiloon haavan karikkeen sekaan. Talvet se viettää kivien alla.

Tulitikkutehdas voi olla yksi selitys lajin leviämiselle

Jyväskylän tulitikkutehdas Keski-Suomen museon arkistokuvassa.
Porin Tulitikkutehtaan toimipisteessä Jyväskylän Ylistönniemessä valmistettiin tulitikkusäleita eli raakatikkuja.Keski-Suomen museo

Kukaan ei tiedä, kuinka Keski-Euroopassa yleinen laji on päätynyt Suomeen. Se on voinut levitä maahan luontaisesti: 1700-luvun Suomessa oli kotilolle suotuisat olot sade- ja lämpöjaksoineen ja esiintymä on voinut pysyä elossa satojen vuosien ajan.

Jyväskylän Ylistönrinteellä elävä populaatio saattaa liittyä alueella noin sata vuotta sitten toimineeseen tulitikkutehtaaseen. Porin tulitikkutehdas toimi Jyväsjärven rannalla 1920- ja 30-luvuilla. Tulitikkujen raaka-aineena käytettiin haapaa.

– Tehtaalle on tuotu puutavaraa muualta joten on mahdollista, että laji on levinnyt Ylistönrinteelle sitä kautta. Kotilo on surkea liikkumaan joten voi ajatella, että ihmisellä on osuutensa lajin leviämiseen, pohtii hienouurresulkukotiloa tutkinut luonnonsuojelubiologi Panu Halme Jyväskylän yliopistosta.

Mahdollista on esimerkiksi se, että tulitikkutehtaalle on tuotu haapoja juuri Muuramesta, kotilon toiselta tiedossa olleelta esiintymispaikalta. Nykyisen kaltaisia tarkkoja tietoja siitä, mistä puuta tehtaalle tuotiin ei tuolta ajalta ole olemassa.

Herkkä laji vaatii elinympäristönsä suojelun

Hienouurresulkukotilon historia on mysteeri mutta lajin tulevaisuuden osalta tilanne on selkeä. Elinympäristönsä suhteen erittäin vaativa kotilo on turvassa niin kauan aikaa kuin sen elinympäristö on suojeltu. Laji ei kestä paahteisuutta eikä rakentamista – Jyväskylässäkin se osin hävisi rakentamisen alta.

Populaation kokoa on vaikea arvioida. Ylistönrinteeltä laji löydettiin vuonna 1955 ja tuolloin yksilöitä oli 178. Vuonna 1988 kotiloiden määräksi arvioitiin 3500 yksilöä (siirryt toiseen palveluun) (Ohjelmakaaren asemakaavan Natura-arvio vuodelta 2001, Jyväskylän kaupunki. Pdf.)

Kotiloiden elinympäristö Ylistönrinteellä pieneni Jyväskylän yliopiston rakennustöiden vuoksi vuonna 1989. Kotiloita siirrettiin tuolloin rinteessä toiseen paikkaan mutta muutos olosuhteissa pienensi populaatiota. Halmeen arvion mukaan kotiloita on tällä hetkellä joitakin satoja.

Kotiloista voi keskustella tässä kello 17 saakka.