Näin Huawein kriisi on edennyt – Yhdysvaltojen painostus Kiinan lippulaivayhtiötä kohtaan on koventunut kuukausi kuukaudelta

Otteet ovat tiukentuneet samaa tahtia, kun kiinalaisyhtiön liikevaihto on paisunut.

Huawei
Nainen puhuu puhelimeen Huawein pääkonttorissa.
Huawein pääkonttori on Shenzhenissä Guangdongissa.Aleksandar Plavevski / EPA

Kiinalainen älypuhelinvalmistaja Huawei on joutunut ahdinkoon Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinnon painostuksen takia.

Yhdysvaltalainen ohjelmistoyhtiö Google ilmoitti alkuviikosta kieltävänsä Huaweilta Android-käyttöjärjestelmän päivitykset. Sen jälkeen moni muukin yhtiö – kuten japanilainen Panasonic – on katkonut siteitä Huaweihin.

Myös suomalainen DNA kertoo, ettei aloita Huawein uusien puhelinmallien myyntiä.

Näin yhtiön kriisi on edennyt:

Huawein perustaja ja toimitusjohtaja Ren Zhengfei.
Huawein perustaja ja toimitusjohtaja Ren Zhengfei.Christophe Bott / EPA
  • 1987 Kiinan kansanarmeijan insinööri Ren Zhengfei perustaa Huawein Shenzhenissä. Hän johtaa yritystä edelleen.
  • 2012 Yhdysvaltain kongressin tiedusteluvaliokunta toteaa Huawein ja toisen kiinalaisyrityksen ZTE:n olevan uhka kansalliselle turvallisuudelle.
  • Heinäkuu 2017 Kiinassa tulee voimaan tiedustelulaki, joka velvoittaa kaikki kansalaiset ja organisaatiot tukemaan kansallista tiedustelua.
Huawein liikevaihdon kasvu vuosina 2012-2018, graafi
Leena Luotio / YLE Lähde: GN Graphic News
  • Heinäkuu 2018 Huawei ohittaa Applen ja siitä tulee maailman toiseksi suurin matkapuhelinten valmistaja Samsungin jälkeen.
  • Elokuu 2018 Australia sulkee Huawein pois maan tulevan 5G-verkon rakentajien joukosta tietoturvaepäilyjen takia.
Huawein talousjohtaja Men Wanzhou oikeudessa Kanadassa maaliskuussa.
Huawein talousjohtaja Men Wanzhou oikeudessa Kanadassa maaliskuussa.Rich Lam / EPA
  • Joulukuu 2018 Huawein talousjohtaja, toimitusjohtaja Zhengfein tytär Meng Wanzhou pidätetään Kanadassa Yhdysvaltojen pyynnöstä.
  • Tammikuu 2019 Yhdysvallat nostaa syytteitä Mengia vastaan Iranin talouspakotteiden rikkomisesta.
  • Maaliskuu 2019 Huawei haastaa Yhdysvallat oikeuteen siitä, että liittovaltion virastoja on kielletty käyttämästä yhtiön tuotteita.
  • Toukokuu 2019 Yhdysvallat asettaa Huawein kieltolistalle, jolle joutuneet yhtiöt eivät voi ostaa yhdysvaltalaista teknologiaa ilman erillistä lupaa. Vientikiellon voimaantuloa kuitenkin lykätään elokuulle.
  • Toukokuu 2019 Ohjelmistoyhtiö Google ilmoittaa, ettei enää tarjoa Huawein puhelimiin Android-käyttöjärjestelmän päivityksiä. Brittiläinen sirunsuunnittelija ARM vetäytyy yhteistyöstä. Panasonic lopettaa liiketoimet Huawein kanssa.

Korjattu 24.5. klo 10.20 ARM sirunvalmistajasta sirunsuunnittelijaksi